Norjan demarien kannatuksesta katosi viikossa yli viisi prosenttia

Oppositiossa oleva Kokoomuksen norjalainen veljespuolue Høyre on tuoreen mittauksen mukaan kannatuksessa likimain tasoissa hallituspuolue sosialidemokraattien (Ap) kanssa.

Norjan TV2:n TNS Gallupilla teettämän kyselyn mukaan pääministeri Jens Stoltenbergin johtama Ap on edelleen suurin puolue 28,4 prosentin kannatuksellaan. Ap on kuitenkin menettänyt kannatuksestaan peräti 5,2 prosenttia edellisviikon torstain kyselyyn verrattuna.

Erna Solbergin johtama Høyre päätyy nyt 1,5 prosentin päähän Ap:sta eli 26,9 prosentin kannatukseen.

Sen lisäksi, että Stoltenberg joutuu huolehtimaan oman puolueensa kannatuksesta, hänen huolenaiheenaan on kokonaiskannatus yhteistyökumppaneiden kanssa.

Torstaiset lukemat povaavat näet porvarillisille puolueille niukkaa voittoa ja enemmistöä parlamentissa 99 edustajalla. Se merkitsisi myös Stoltenbergin pääministerikauden loppua ja valtikan siirtymistä Solbergille.

Keskustapuolue saisi viiden prosentin ja Sosiale Venstre 5,7 prosentin kannatuksen. Vihreiden kannatukseksi TNS Gallup saa 2,8 prosenttia ja punaisten 1,3 prosenttia. Venstre näyttäisi vievän äänestäjiä AP:lta ja yltävän 4,9 prosenttiin. Kristillisten kannatukseksi mitataan 6,8 prosenttia ja populistisen FrP:n kannatukseksi 17 prosenttia.

Mainos