LOT:n Boeing 787 eli niin sanottu Dreamliner oli matkalla Kanadan Torontosta Puolan Varsovaan, kun se joutui antennivian vuoksi tekemään välilaskun Islannin Reykjavikiin.
LOT:n edustajan mukaan Norjan viranomaiset epäsivät koneelta luvan lentää Norjan alueen ylitse, vaikka muut maat olivat vastaavan luvan antaneet. Norjan suhtautumiseen syynä oli se, että vaurioitunut antenni välittää lennon tunnistetiedot silloin, kun se on ilmassa.
Dreamliner on Boeingin keskikokoinen, kaksimoottorinen pitkänmatkan laajarunkokone. Siihen mahtuu 210–290 matkustajaa mallista ja sisustuksesta riippuen. Kone on ensimmäinen pääasiassa muovikomposiiteista valmistettu reittiliikenteessä käytettävä matkustajakone.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan ensimmäisen koneen piti tulla käyttöön toukokuussa 2008 ennen Pekingin olympialaisia, mutta projekti myöhästyi raskaasti, ja kone otettiin ensimmäisen kerran kaupalliseen käyttöön vasta lokakuussa 2011. Dreamlinereissa on esiintynyt useita teknisiä vikoja.