– Meillä on väärä setti, mitä viedään, Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju arvioi Tekesin järjestämässä Kasvu-tapahtumassa keskiviikkona.
Tapahtumassa käsiteltiin Tekesin tiedotteen mukaan muun muassa tuoretta Innovaatiotoiminnan pullonkaulat -selvitystä, jossa avataan syitä yritysten innovaatiotoiminnan panostuksien vähenemiseen
Selvityksen mukaan ”yritykset eivät kasva, koska ei uskalleta yrittää”. Riskien välttämiseen ovat selvityksen perusteella vaikuttaneet hankala taloustilanne, heikentyneet markkinanäkymät sekä resurssien puute.
Aki Kangasharjun mukaan tavaran sijasta pitäisi viedä palveluita.
– Miten sitten herätetään kasvuhalu, niin kannustimet tulisi saada paremmiksi. Suomessa ei sallita rikastumista ja pääomien kasaantumista, joten riskinotto ei ole houkuttelevaa, Kangasharju totesi.
Selvityksessä kasvun esteenä nähtiin vaikeudet kansainvälisille markkinoille pääsyssä, kuten myös pääsyn hitaus. Helpotukset yritysten verotuksessa auttaisivat. Yritysten kannattaisi hyödyntää julkista rahoitusta liiketoimintansa rohkeaan uudistamiseen. Tällä hetkellä yritykset keskittyvät pienempiin innovaatiotoimiin.
Selvityksen perusteella kasvua edistävät kasvusuunnitelma ja yrityksen halu kasvuun. Yrityksen omistajat, hallitus ja toimiva johto voivat edistää kasvua yhteisellä tahtotilalla. Täytyy löytää yhteinen hurmoshenki ja asettaa kunnianhimoiset tavoitteet. Kehitysputkessa tulisi olla jatkuvasti useampia uusia ideoita.
Innovaatiotoiminnan pullonkaulat -selvitystä varten on haastateltu keskisuuria kansainvälisiä kasvuyrityksiä, tehty työ- ja elinkeinoministeriön kasvuyrityskyselyn jatkoanalyysiä ja yrityskyselyitä. Selvityksen toteuttivat Tekesin strategiset kumppanit.