Pankkikonserni Nordean osake notkahti maanantaiaamuna pörssissä. Päivällä pudotusvauhti hieman rauhoittui, ja yhden aikaan pankin kurssi oli enää 3,8 prosentin pudotuksessa Helsingin pörssissä ja 3,3 prosentin laskussa Tukholmassa.
Uutisvälineissä pudotus on yhdistetty illalla televisiossa nähtäväään Yle MOT-ohjelmaan Nordea ja Kremlin pyykkärit.
Ohjelman esitietojen mukaan suuri tietovuoto paljastaa, että Nordean kautta on kulkenut satoja miljoonia euroja epäilyttävistä lähteistä peräisin olevaa rahaa.
Yle kertoo, että MOT:n haltuunsa saamista asiakirjoista selviää, miten eurooppalaiset pankit kytkeytyvät valtavan venäläislähtöisen rahanpesukoneen toimintaan.