Nokian Siilasmaa: Yritysjärjestelyn suunnittelu aloitettiin helmikuussa

Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaan mukaan Microsoftin ja Nokian välisen yritysjärjestelyn valmistelu alkoi viime helmikuussa.

– (Microsoftin toimitusjohtaja) Steve Ballmer soitti minulle helmikuussa ja ehdotti avointa dialogia mahdollisesta yritysjärjestelystä, Risto Siilasmaa sanoi Nokian tiedotustilaisuudessa Otaniemen Dipolissa.

Nokia ilmoitti tiistaiaamuna myyvänsä koko matkapuhelinliiketoimintansa Microsoftille ja lisensoivansa sille patenttejaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Nokia ja Microsoft suorittivat yhdessä tiiviin selvityksen yhtiöiden senhetkisestä liiketoimintaa koskevasta yhteistyöstä ennen varsinaisia rakenteellisia keskusteluja yritysjärjestelystä

– Meidän oli ensin selvitettävä, olisiko ollut mahdollista muuttaa yhteistyötä siten, että molemmat yhtiöt olisivat voineet hyötyä matkapuhelinliiketoiminnasta.

Nokian hallitus ja sen valiokunnat kokoontuivat noin 50 kertaa alkuvuodesta lähtien. Siilasmaan mukaan tarkoituksena oli maksimoida Nokian osakkeenomistajien hyödyt matkapuhelinliiketoiminnassa.

– Kuukausia kestäneen selvitys- ja analyysityön jälkeen päädyimme yhteisymmärrykseen eri vaihtoehdoista ja niiden taloudellisista vaikutuksista Nokian osakkeenomistajille.

– Tämän perusteella päädyimme yritysjärjestelyyn Microsoftin kanssa. Nokian johtoryhmä uskoo, että yritysjärjestely luo osakkeenomistajille merkittävää taloudellista hyötyä.

Siilasmaan mukaan yritysjärjestelyn myötä Nokian tulos kasvaa, taloudellinen tilanne paranee ja investoinnit liiketoimintoihin lisääntyvät.

”Uusia investointeja”

Poimintoja videosisällöistämme

Järjestelyssä noin 32 000 työntekijän arvioidaan siirtyvän Microsoftille, joista noin 4 700 on Suomessa. Microsoftin toimitusjohtajan Steve Ballmerin mukaan Suomesta tulee Microsoftin matkapuhelimien tutkimus- ja kehitystoiminnan keskus.

– Me luotamme nokialaisten ammattitaitoon Microsoftin kehittämisessä ja eteenpäin viemisessä, Ballmer sanoi tiedotustilaisuudessa.

Ballmer sanoi, että Microsoft ei suunnittele tuotantolaitosten ja -toiminnan siirtämistä uusiin paikkoihin.

– Me haluamme, että tuotantoa jatketaan siellä, missä se sijaitsee juuri nyt. Olemme toimineet samalla tavalla myös aiemmin, kuten Skypen kohdalla, ja se on osoittautunut toimivaksi tavaksi.

Hänen mukaansa Microsoft on erittäin sitoutunut Suomeen.

– Aiomme tehdä uusia investointeja. Olemme valinneet Suomen uuden datakeskuksemme sijaintimaaksi. Kyse on 190 miljoonan euron investoinnista.

Muutoksia johtajistossa

Yritysjärjestelyn yhteydessä Nokiassa tapahtuu muutoksia johtajien kohdalla. Toimitusjohtaja Stephen Elop siirtyy Microsoftin palvelukseen. Risto Siilasmaa jatkaa Nokian hallituksen puheenjohtajana ja toimii väliaikaisena pääjohtajana.

Talousjohtaja Timo Ihamuotila toimii Nokian väliaikaisena toimitusjohtajana. Lisäksi Michael Halbherr jatkaa kartta- ja paikkatietopalveluihin keskittyneen HERE-yksikön johtajana, ja Jesper Ovesen Nokia Solutions and Networksin hallituksen puheenjohtajana.

Mainos