Ulkoministeriö ilmoitti vastauksessaan perussuomalaisten selvityspyyntöön, että korkean virkamiehen kansainväliselle lehdistölle antamat perussuomalaisia mustamaalanneet lausunnot eivät edusta ulkoministeriön näkemyksiä.
– Vastaus tyydyttää meitä, sanoo perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo tiedotteessaan.
Hänen mukaansa se, mihin toimenpiteisiin ministeriö ryhtyy opastaakseen virkamiehiään, ettei vastaavanlaisia möläytyksiä jatkossa tule virkamiehen korkeaa statusta hyväksikäyttäen, on ministeriön sisäinen asia.
– On välttämätöntä, ettei virkamieskunta tulevaisuudessa yritä mustamaalaamisella vaikeuttaa yhdenkään suomalaisen parlamentaarisen puolueen kansainvälisiä neuvotteluja, Slunga-Poutsalo sanoo.
Hänen mukaansa suomalaisen virkamiehen yritykset estää perussuomalaisten siirtyminen Euroopan parlamentin kolmanneksi suurimman ryhmän ECR:n riveihin joutuivat outoon valoon kun ECR:n vetäjät tutustuivat Suomesta toiseksi suurimmalla äänimäärällä valitun europarlamentaarikon Jussi Halla-ahon kiisteltyihin kirjoituksiin.
– Parlamentin kolmanneksi suuriman ryhmän vetäjät oikeutetusti ihmettelivät, että miten kirjoitus on voinut johtaa tuomioon. Siellä ymmärrettiin oikein hyvin, mikä se kirjoituksen varsinainen pointti oli, Slunga-Poutsalo sanoo.
Slunga-Poutsalon mielestä ”virkamiehen aktiivinen yritys asemansa varjolla mustamaalata Financial Timesin kautta perussuomalaisia kansanvälisillä areenoilla kääntyikin bumerangin lailla suomalaista oikeuslaitosta ja sen uskottavuutta vastaan”.