Nils Torvalds: Maidontuottajat eivät voi yksin maksaa EU:n ulkopolitiikasta

RKP:n europarlamentaarikko Nils Torvalds haluaa, että suomalaisten maidontuottajien Venäjän tuontikiellosta aiheutuneet tappiot korvataan EU:n budjetista.

– Suomalaiset ja baltialaiset maidontuottajat ovat kärsineet erityisen paljon Venäjän tuontikiellon seurauksena. Komissio on esittänyt maidontuottajien tukemista, mutta nyt olisi tärkeää kohdistaa tuet erityisesti tuontikiellosta kärsiville tuottajille. Näin siksi, että tuottajat kärsivät nimenomaan ulkopoliittisen päätöksen seurauksista, markkinoiden heilahtelujen lisäksi, sanoo Nils Torvalds.

Hänen mukaansa on tärkeää, että EU seisoo yhtenäisenä ulkopolitiikkansa takana, mutta silloin myös kustannukset on jaettava tasaisemmin.

– Pohjoinen Eurooppa ei voi yksinään joutua maksamaan koko EU:n sanktiopäätöksestä.

Euroopan parlamentin maatalousvaliokunta on jo antanut tukensa kompensaatiolle, ja nyt teemme työtä sen eteen, että myös budjettivaliokunta hyväksyy asian syyskuun lopulla, Torvalds sanoo.

Mainos