Niko Simola Palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtajaksi

Niko Simola on valittu Palkansaajajärjestö Pardian uudeksi puheenjohtajaksi tulevaksi nelivuotiskaudeksi.

Pardian puheenjohtajavaalissa Niko Simolan vastaehdokkaat olivat Suomen Poliisijärjestöjen Liiton SPJL :n edustaja Mika Nygård ja Tekniikan ja Tiedon toimihenkilöt TTT:n puheenjohtaja Heikki Tuominen. Simola valittiin puheenjohtajaksi vaalin toisella kierroksella.

Simola on työskennellyt Pardian neuvottelupäällikkönä vuodesta 2005. Ennen siirtymistään Pardian tehtäviin hän toimi Henkilöstöunionin puheenjohtajana vuonna 2004. Simola on valmistunut oikeustieteen kandidaatiksi vuonna 2002 pääaineenaan työoikeus. Hän on syntynyt helmikuussa 1974.

Simola peräsi puheessaan valtion ja julkisen sektorin työntekijöiden arvostamista. Hän korosti, että julkisen sektorin työntekijöiden on saatava kokea olevansa yhteiskunnan tukipilari eikä riippakivi.

Pardian puheenjohtajana Simola kuvaili edustavansa sopimisen kulttuuria. Hän muistutti, että työllisyys- ja kasvusopimuksen mukaiset sopimukset on saatava solmittua niin Pardiassa kuin muillakin sopimusaloilla.

– Vaikeassa taloudellisessa tilanteessa sekä työntekijäjärjestöjen että työnantajaliittojen on osoitettava vastuunkantoa ja kykyä sopia, hän sanoi.

Pardian puheenjohtajana vuosina 2005–2013 toiminut Antti Palola on asettunut ehdolle STTK:n puheenjohtajaksi.

Mainos