Arhinmäki muistuttaa Facebook-sivullaan, että hallitusohjelman mukaan tutkintoon johtava koulutus perusasteella, toisella asteella ja korkea-asteella säilytetään maksuttomana. Myös kehysriihessä opintotuki päätettiin säilyttää opintorahapainotteisena.
– Näistä pidetään kiinni ainakin niin kauan, kun opintotuesta vastaava ministeri edustaa Vasemmistoa, Arhinmäki jyrisee.
Ylen haastattelussa hän toteaa, että ”kaikenlaisia selvityksiä sitä voi tehdä, mutta poliittiset päättäjät tekevät päätöksen”.
Arhinmäki epäilee, että VM:ssä pohditut mallit johtaisivat opintojen hidastumiseen entisestään. Maisterivaiheen opiskelijoiden lukukausimaksut voisivat avata portin muillekin maksuille.
– Esimerkiksi Britanniassa avattiin lukukausimaksut ensin pieniltä osin ja nyt ne on nostettu jo 9000 puntaan eli yli 10 000 euroon lukuvuodelta. Se selkeästi jo estää osan opiskelemisen, Arhinmäki sanoo Ylelle.
Ministeri vauhdittaisi opintoja esimerkiksi tarjoamalla opetusta korkeakouluissa myöhemmin keväällä ja aiemmin syksyllä.
VM:n tuoreessa Talouspolitiikan strategia 2013 -virkamiesraportissa esitetään neljä vaihtoehtoa opintoaikojen lyhentämiseksi.
Viiden vuoden tavoiteajassa tutkintoa suorittava voi tällä hetkellä nostaa opintotukea yhteensä 55 kuukaudelta. Raportissa esitetään yhtenä vaihtoehtona, että viiden vuoden tutkintoa suorittava voisi jatkossa nostaa tukea 45 kuukauden edestä seuraavan viiden vuoden aikana.
Raportti esittää myös, että ylempi korkeakoulu- eli maisteritutkinto rahoitettaisiin jatkossa opintolainalla.
Tavoiteajan ylittäville opiskelijoille esitetään lukukausimaksuja. Niiden suuruudesta ei esitetä arvioita.
Yhtenä vaihtoehtona esitetään opiskelun seurannan tehostamista nykyisestä. Nykyisin Kela edellyttää opiskelijoilta vähintään viiden opintopisteen suorittamista kuukautta kohti.