New York julistettiin hätätilaan

Lennot alueelle on keskeytetty.
New York City kuvituskuvassa. PIXABAY
New York City kuvituskuvassa. PIXABAY

Yhdysvaltain New York on julistettu hätätilaan historiallisen talvimyrskyn takia. Asiasta kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Myrsky on aiheuttanut laajoja sähkökatkoja. Voimakkaiden myrskytuulten vuoksi alue on julistettu matkustuskieltoon, jonka vuoksi tuhannet lennot alueelle on peruttu.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hätätila koskettaa koko New Yorkin osavaltiota. New Yorkin lisäksi hätätila on julistettu Massachusettsin, Connecticutin, Delawaren, New Jerseyn ja Rhode Islandin osavaltioihin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Varoitukset koskevat arviolta noin 40 miljoonaa alueella asuvaa ihmistä. USA:n koillisosissa arviolta 150 000 ihmistä on vailla sähköä.

Meteorologien mukaan talvimyrskyn aikana lunta voi kertyä jopa 5–7 senttiä tunnissa. Pahimmillaan lumikertymät voivat paikoin nousta jopa 70 senttimetriin.

Näin voimakkaat talvimyrskyt ovat New Yorkissa harvinaisia. Edellisen kerran New Yorkissa on julistettu hätätila runsaiden lumisateiden takia yhdeksän vuotta sitten.

Mainos