Väitöstutkimus osoittaa, että Neuvostoliiton teollisuus jäi riippuvaiseksi yhteistyöstä muiden maiden kanssa. Pääsyynä tähän oli tuotantolaitosten puutteellinen varustaminen raaka-aineilla sekä raja-aidat instituutioiden välillä. Teknologioita pystyttiin ottamaan käyttöön onnistuneesti vain silloin, kun kaikki teknilliset yksityiskohdat, koneistot ja teknologian hyödyntämiseen vaadittava asiantuntijuus siirrettiin.
– Teknologian siirto eräänlaisena kulttuurisen kohtaamisen muotona vaikutti insinöörien ja tieteenharjoittajien ajatteluun ja antoi heille uudenlaisia lähtökohtia tarkastella johtamista ja työelämän käytäntöjä neuvostojärjestelmässä, väitöstutkija Elena Kochetkova Helsingin yliopistosta kertoo.
Suomi ikkuna lännen teknologiaan
Neuvostoliiton alueisiin toisen maailmansodan jälkeen liitetyt tuotantolaitokset erityisesti Suomesta ja Baltian maista tekivät mahdolliseksi uudentyyppisen sellun tuotannon. Näiden tuotantolaitosten modernisoiminen ja tuotannon käynnistäminen muualla maassa katsottiin ratkaisevaksi tekijäksi myös muiden teollisuudenalojen kehittämisessä.
– Kylmän sodan metsäteollisuuden teknologioita tuleekin tarkastella eräänlaisina vaihdon areenoina, jotka mahdollistivat eri toimialojen, insinöörien, tieteenharjoittajien ja instituutioiden yhteistyön, Kochetkova toteaa väitöstiedotteessaan.
Lännen ja idän kilpailusta ja ideologisesta vastakkainasettelusta huolimatta Nikita Hruštšovin politiikka pyrki tuomaan maahan länsimaisia teknologioita eri muodoissaan.
– Vaikka Neuvostoliitto solmi sopimuksia tieteellis-teknillisestä yhteistyöstä eri valtioiden kanssa, oli sellu- ja paperiteollisuudessa modernin teknologian päälähteenä puolueeton Suomi, joka oli Neuvostoliitolle ikkuna lännen teknologiaan, Kochetkova kertoo.
Myydessään Neuvostoliitolle suuren määrän tekniikoita ja tarjotessaan asiantuntijuutta tieteellis-teknologiseen yhteistyöhön Suomi oli ainutkertainen esimerkki kylmän sodan itä-länsisuhteista.
Tutkimus nojaa laajaan arkistoaineistojen ja julkaistujen lähteiden kokonaisuuteen ja sen pääkohteena on metsäteollisuus, joka oli Hruštšovin modernisaatiokauden avainaloja ja monien odotusten perusta.
Neuvostoliitossa uskottiin, että maan teknologinen edistyminen oli välttämätöntä paperin ja selluloosan tuotannon kasvattamiseksi sekä näiden tuotteiden kulutukseen liittyvien vaatimusten täyttämiseksi. Tämän ohella metsäteollisuus toimi puolivalmisteiden toimittajana useammalle siviili- ja sotateollisuusalalle, joista jälkimmäiset olivat erityisen merkittävässä asemassa kylmän sodan aikana.
Väitöskirjassa tarkastellaan teknologian siirtoa länsimaista, erityisesti Suomesta, Neuvostoliiton metsäteollisuuteen Hruštšovin modernisaatiopolitiikan kaudella 1950- ja 1960-luvuilla. Ajanjakso on merkittävä osa Neuvostoliiton modernisaation historiaa, sillä aikakautta leimasivat erilaiset suunnitelmat ja pyrkimykset saavuttaa ja ohittaa Yhdysvallat.
Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitto oli länsimaisia kilpailijoitaan jäljessä teknillisessä osaamisessa sekä uusien ja edistyneiden tekniikoiden kehittämisessä. Siksi teknologian siirtoa kehittyneistä talouksista pidettiin tärkeänä keinona Neuvostoliiton vanhakantaisen metsäteollisuuden uudistamisessa.
Elena Kochetkovan väitöskirja The Soviet Forestry Industry in the 1950s and 1960s – A Project of Modernization and Technology Transfer from Finland tarkastettiin lauantaina 27. toukokuuta Helsingin yliopistossa.
