Nettipoliisi ehdottaa koulujen oppituntien kameratallennusta

Marko Forssin mukaan poliisin haalarikameroista on saatu hyviä kokemuksia.

Nettipoliisi Marko ”Fobba” Forss kirjoittaa Uuden Suomen Puheenvuorossa aiheesta Saako opettajaa kuvata?. Hän viittaa viime päivinä huomiota herättäneeseen somevideoon, jossa opettaja saa raivokohtauksen oppitunnilla provosoiville oppilaille.

– Perusopetuslain mukaan opettaminen on julkista, ja yleensähän oppilaalla on muutoinkin oikeus oleskella kyseisessä luokassa, joten kuvaamisen voitaisiin katsoa lähtökohtaisesti olevan rikoslain mukaan sallittua. Selkeästi laitonta on taas kuvaaminen koulun pukuhuonetiloissa ja vessoissa, joiden osalta kyseeseen voi tulla salakatselu, Forss linjaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hänen mukaansa koulu voi rajoittaa kuvaamista tiettyyn pisteeseen asti, mutta ei kieltää sitä koulualueella kategorisesti. Myöskään älypuhelinten tuomista koululle ei voida kieltää.

– Mahdollisten rajoitusten rikkominen ei kuitenkaan muodosta rikosoikeudellista vastuuta, vaan voi johtaa lähinnä koulun omiin kurinpitotoimenpiteisiin.

Forss muistuttaa, että koululla on oikeus kieltää älypuhelimen käyttö oppitunnilla ja opettajalla oikeus ottaa älypuhelin pois, jos se häiritsee opetusta tai oppimista.

– Ja vaikka älypuhelimen saisi pois, ei opettajalla ole oikeutta tarkastella sisältöä, saati poistaa sitä. Sen takia oppilas voi mahdollisesti julkaista kuvaamansa materiaalin myöhemmin. Kyseinen älypuhelimen käyttökielto ei voi koskea välitunteja, mutta sielläkin voidaan puuttua kiusaamiseen ja häirintään, jossa käytetään älypuhelinta hyväksi.

Poimintoja videosisällöistämme

– Peruskoulussa älypuhelimen poisottamiseen voi käyttää perusteltavissa olevia voimakeinoja, mutta toisen asteen oppilaitoksissa tätä mahdollisuutta ei enää ole. Tuolloin tulee turvautua oppilaan luokasta poistamiseen. Sama tosin koskee myös peruskoulun oppilasta, jos hän on ehtinyt työntää puhelimen ihon ja vaatteiden väliselle alueelle, josta opettaja ei saa sitä kaivaa pois, Marko Forss kirjoittaa.

On eroteltava kuvan ottaminen ja kuvan julkaisuoikeus. Jos ottaa valokuvan opettajasta ja julkaisee sen somessa, ei kyse ole silloinkaan yleensä rikoksesta. Rikoksen tunnusmerkit voivat täyttää kuvan yhteyteen lisätyt saatesanat, mutta ei itse kuva.

– Tekijänoikeuslain osalta tekijänoikeudet kuvaan ovat luonnollisesti kuvan ottajalla. Ei siis esimerkiksi opettajalla, joka esiintyy kuvassa. Jos opettajan luennosta taas kuvataan video, voi kyseessä olla lähioikeuksin suojattu esitys, jos kyseinen toiminta ylittää teoskynnyksen. Pelkkä raivokohtaus on tuskin tällainen, enkä ole kuullut, että tällä perusteella olisi ikinä penätty oikeuksia, vaikka itse luentoa olisikin kuvattu.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Yksittäiset videopätkät voivat nettipoliisin mukaan antaa välillä melko vääristävän kuva kokonaistilanteesta.

– Koska opettajan kuvaamiseen voi olla melko vaikea puuttua ja pelkkä lyhyt ja mahdollisesti editoitukin pätkä voi vääristää totuutta, niin tulisiko harkita oppituntien tallentamista koulun toimesta? Esimerkiksi poliisilla on ollut jo jonkin aikaa testauksessa haalarikameroita, joista on saatu hyviä kokemuksia. Kamerat ovat parantaneet poliisin, mutta myös asiakkaan oikeusturvaa, koska tilanteista on saatu kokonaisvaltainen tallenne videolle.

Facebookissa Forss pohtii, että ”ei välttämättä tekis pahaa koulussakaan videotallenteiden ottaminen oppitunneista ja välitunneista, vaikka varmasti ensi alkuun ahdistaisikin. Sitä se teki poliisien haalarikameroidenkin kanssa. Positiiviset puolet vie mielestäni lopulta voiton”.

Mainos