Valtakunnallisen peliongelmaisia ja heidän läheisiään auttavan Peluurin tuore vuosiraportti kertoo, että ongelmapelaajat pelaavat keskimääräistä useammin verkossa. Arviolta vajaat 30 prosenttia kaikesta rahapelaamisesta tapahtuu nykyisin verkossa, mutta Peluurin kohtaamista ongelmapelaajista noin puolet pelaa netissä.
Nettiapu myös auttaa, kertoo tuore väitöstutkimus. Tieto on Peluurin kehittämispäällikkö Mari Pajulan mielestä rohkaiseva, sillä yhä useammin peliriippuvuus syntyy verkkopelaamisen parissa.
– Positiivinen kehitys on se, että verkosta osataan yhä useammin etsiä paitsi pelipalveluita myös ratkaisuja ongelmapelaamiseen.
Vuonna 2013 Peluurin palveluista erityisesti verkkosivusto ja sähköiset vertaistukipalvelut Valtti ja Pelivoimapiiri kasvattivat suosiotaan. Peluurin verkkosivuston käyntimäärä oli peräti 57 prosenttia edellisvuotta suurempi.
Peluurin auttavan puhelimen käyttäjämäärissä ei tapahtunut merkittäviä muutoksia. Viime vuoden aikana vastattiin 2 566 puheluun, joista 1 301 oli peliongelmaa koskevia soittoja.
Viime vuonna julkaistu Sari Castrénin väitöskirjatutkimus osoitti, että ohjelmalla on positiivisia vaikutuksia pelihimon pienentymiseen, rinnakkaiseen alkoholin käytön vähenemiseen sekä mielialan paranemiseen. Myönteiset elämänhallintaan liittyvät muutokset jatkuivat edelleen puolen vuoden seurannassa.
– Asiakkaat hakeutuvat peliongelman kaltaisissa arkaluonteisissa ongelmissa mielellään sähköisten palveluiden pariin. Lisääntyvä tutkimus antaa jatkuvasti uutta näyttöä sähköisen palveluiden toimivuudesta ja siitä, että pitkiä terapiajaksoja tarvitsevat vain harvat. Usein kevyempikin puuttuminen auttaa, sanoo Mari Pajula.