Neljä surmattiin – kieltäytyivät Kiinan lipun nostamisesta salkoon

Kiista Kiinan lipusta on vaatinut neljä kuolonuhria Tiibetissä.

Kiinan poliisi on surmannut neljä ihmistä, jotka eivät nostaneet Kiinan lippua salkoon Drirun piirikunnassa Nagchun provinssissa, kertoo yleisradioyhtiö RAI tiibetiläislähteisiin viitaten. Lisäksi 50 ihmisen sanotaan loukkaantuneen syntyneissä kahakoissa.

Kiinan viranomaiset ovat määränneet maan lipun pakolliseksi joka talouteen. Paikalliset tiibetiläiset kieltäytyvät käyttämästä lippua, koska pitävät Kiinaa hyökkääjänä ja miehittäjänä.

Välikohtaus tapahtui kuluvan viikon tiistaina, mutta siitä saatiin tietoa vasta myöhään lauantaina. Kyseisellä alueella on ollut Kiinan vastaisia levottomuuksia jo kuukauden ajan.

Tiibetiläiset ovat protestoineet Kiinaa vastaan vuodesta 2011 lähtien myös polttoitsemurhilla. Vuodesta 2011 jo 121 tiibetiläistä on tehnyt polttoitsemurhan. Tänä vuonna tapauksia on ollut 24. Itsensä surmanneista 103 on miehiä ja 19 naisia. Alaikäisiä heistä on ollut 24.

Mainos