Hymy on käynyt läpi vuonna 2015 valitun eduskunnan poissaolot vaalikauden alusta. Verkkouutiset on kertonut poissaolotilastoista ajoittain eri istuntokausilta. Hymy on laskenut yhteen poissaolot koko nykyisen eduskunnan ajalta.
Täysistuntoja koskevista poissaoloista on huomioitu ”muut poissaolot”, jotka eivät johdu esimerkiksi sairaudesta.
Eniten istuntopoissaoloja on Pentti Oinosella (sin., 72 poissaoloa). Toiseksi eniten on poissaoloja on Rkp:n Joakim Strandilla (65) ja kolmanneksi eniten perussuomalaisten Olli Immosella (56).
Seuraavaksi eniten muita poissaoloja on Mikko Alatalolla (kesk., 44) ja Mats Löfströmillä (Ahvenanmaa, 42).
Toisessa päässä on nykyisessä eduskunnassa neljä kansanedustajaa, jotka eivät ole olleet kertaakaan poissa täysistunnosta ”muun syyn” turvin.
He ovat kansanedustajat Timo Heinonen (kok.), Päivi Räsänen (kd.), Sami Savio (ps.) ja Ben Zyskowicz (kok.).