Italian tilastolaitos Istatin Rapporto annuale 2013 – La situazione del Paese -raportin mukaan maan talouskriisi on paisuttanut sellaisten nuorten määrää, jotka eivät ole työssä eivätkä koulutuksessa.
Istatin mukaan tällaisia 15-29-vuotiaita nuoria oli maassa viime vuonna jo 2 250 000 eli lähes neljännes koko ikäryhmästä. NEET-nuoria (Not in Employment, Education or Training) on Italiassa eniten Euroopassa. Tällaisten nuorten määrä kasvoi viime vuonna sadallatuhannella hengellä.
Italiassa on 2,95 miljoonaa työtöntä ja ns. epätyypillisissä työsuhteissa yli kolme miljoonaa ihmistä.
Italialaista neljännes eli noin 15 miljoonaa ihmistä on taloudellisissa vaikeuksissa ja vakavissa talousongelmissa painii 8,6 miljoonaa kansalaista. Kansalaisten ostovoima putosi viime vuonna 4,8 prosenttia ja kulutus 4,3 prosenttia.
Italian bruttokansantuote laski kuluvan vuoden tammi-maaliskuussa 2,3 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Tämä oli jo seitsemäs peräkkäinen vuosineljännes, jona BKT laski.