Kartta- ja navigointisovellus Google Mapsista voi olla suuri hyöty esimerkiksi autoillessa tai kävellessä. Sovelluksen luotettava toiminta kuitenkin vaatii sen, että sovellus tietää käyttäjän sijainnin mahdollisimman tarkasti.
Joissain tapauksissa sovellus voi näyttää käyttäjän sijainnin kuitenkin väärin. Tietotekniikkaan erikoistunut Mikrobitti kertoo toimenpiteistä, joilla sovelluksen sijaintitiedot saa toimimaan mahdollisimman tarkasti.
Menettelystä käytetään nimitystä kalibrointi.
Kalibrointiin on iPhonella yksi tapa, Androidilla kaksi. Applen iPhonen ainoa tapa edellyttää, että käyttäjä on ulkona ja ympärillä on maisemia, jotka ovat tunnistettavissa Maps-sovelluksessa. Tällainen paikka voi olla esimerkiksi katu, jossa on rakennuksia. Kun kalibrointi alkaa, sovellus avaa kameranäkymän ja ohjeistaa kohdistamaan kameran ympärillä oleviin kohteisiin. Tämän jälkeen sovellus tunnistaa ympärillä olevia pisteitä ja määrittelee niiden perusteella tarkan sijainnin. Sama menettely toimii myös Android-puhelimissa.
Toinen vaihtoehto on kalibrointi puhelimen sisäänrakennetun kompassin avulla. Tämä vaihtoehto toimii vain Android-käyttöjärjestelmän puhelimessa. Silloin puhelinta pidellään kädessä ja ohjetta noudattaen liikutetaan vaakatasossa kahdeksikon muotoista liikerataa niin, että laitteen kompassi saa itsensä kalibroitua ja tarkan sijainnin näin määritettyä. Kalibroinnin jälkeen sovelluksen pitäisi palata takaisin normaaliin näkymään ja näyttää käyttäjän sijainnin tarkasti.
LUE MYÖS:
Puhelimesi lähettää jatkuvasti tietoa sijainnistasi, näin sen voi estää