”Kuunnelkaa Suomea. Ja Viroa, Latviaa, Liettuaa ja Puolaa; tsekkejä ja slovakkeja; valkovenäläisiä, unkarilaisia, tataareja ja muita. Siten lännessä asuvien pitäisi viettää natsien antautumisen 70-vuotispäivää. Nuo maat – paikat, joita Yalen suuri historioitsija Timothy Snyder nimittää ’verimaiksi’ – olivat hyökkäysten ja joukkomurhien uhreja. Jotkut niistä kärsivät täydestä tuhosta ja vuosikymmenten vieraasta miehityksestä”.
Näin kirjoittaa brittiläinen Itä-Euroopan asiantuntija, toimittaja-kirjailija Edward Lucas Center for European Policy Analysis -think tankin sivuilla. Kirjoitus julkaistiin lännessä perjantaina vietetyn ja Venäjällä lauantaina vietettävän Voitonpäivän alla.
– Nämä maat ja ihmiset eivät aloittaneet sotaa. He eivät sivuuttaneet ja lepytelleet saksalaista revansismia. He eivät valinneet diktaattoreita tai tehneet sopimuksia Stalinin kanssa. Mutta he kantoivat seurausten kovat iskut, Lucas jatkaa.
Hänen mukaansa kyseisten maiden ääntä kuullaan kuitenkin vain harvoin keskustelussa toisen maailmansodan tarkoituksesta.
Lucasin mielestä saksalaiskeskustelu siitä, vapautettiinko vai voitettiinko maa, on kyseenalaista. Niin ovat hänen mielestään myös Venäjän väitteet ”neuvostoihmisten” rohkeudesta ja uhrauksista, joiden vuoksi Kremlillä olisi erityisoikeus Euroopassa kaikkea ”fasismiksi” kuvailemaansa vastaan.
– Sen sijaan että suuret maat käyttävät vuosipäivää jälleen kerran pakkomielteeseen omasta historiastaan, niiden pitäisi käyttää tätä tilaisuutta ajatellakseen sotaa niiden ihmisten puolesta jotka he jättivät natsien vasaran ja neuvostoalasimen kidutuksen väliin.
– Nuo ajatukset tekevät levottomiksi. ”Hyvän sodan” tarina on rauhoittava ja yksinkertainen. Mutta todellisuudessa toinen maailmansota ei ollut yksinkertainen taistelu oikean ja väärän välillä. Sillä oli monia puolia, ja niiden puolten sisällä monia sekavuuksia. Miten moni nykybritti esimerkiksi osaisi selittää (saati oikeuttaa) miksi Britannia julisti sodan Suomelle 1941, kun taas USA ei julistanut, Lucas kysyy.