Elokuussa Prahassa pitämässään puheessa Saksan liittokansleri Olaf Scholz totesi Euroopan painopisteen olevan siirtymässä kohti itää. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on vahvistanut Keski- ja Itä-Euroopan maiden suhteellista vaikutusvaltaa EU:ssa ja Natossa.
– Puola ja Baltian maat ovat korostaneet moraalista perustetta tukea Ukrainaa ja täyttäneet tyhjiön, joka sodan alkuvaiheessa vallitsi Euroopan perinteisten johtovaltioiden Ranskan ja Saksan näyttäessä halvaantuneilta. Sota on tuonut myös uutta pontta ja energiaa Euroopan unionin laajentumiselle Länsi-Balkanille ja sen ulkopuolelle Ukrainalle ja Moldovalle tarjottua ehdokkuutta myöten, New York Timesin (NYT) Euroopan-kirjeenvaihtaja Steven Erlanger toteaa artikkelissaan.
Itä- ja Keski-Euroopan valtioiden peräänantamattomilla vaatimuksilla oli hänen mukaansa ratkaiseva vaikutus siihen, että Saksa ja useat muut maat ilmoittivat viime viikolla toimittavansa osan Leopard 2 -panssarivaunuistaan ja että Yhdysvaltain presidentti Joe Biden lupasi amerikkalaisia Abrams-panssarivaunuja Ukrainalle.
Kun keskellä Eurooppaa käydään täysimittaista sotaa, kova voima korostuu NYT:n haastatteleman Oxfordin yliopiston historian professorin Timothy Garton Ashin mukaan aiempaa enemmän. Tämä
on omiaan korostamaan turvallisuuteen vakavasti suhtautuvien Keski- ja Itä-Euroopan maiden asemaa. Puola taannoinen ilmoitus mittavista asehankinnoista ja aikeestaan kaksinkertaistaa
asevoimiensa vahvuus tekee siitä entistä keskeisemmän toimijan sekä EU:ssa että Natossa.
Myös European Council for Foreign Relations -ajatushautomon Berliinin-toimiston johtaja Jana Puglierin arvioi vallan painopisteen siirtyvän Ukrainaan kohdistuvan hyökkäyssodan myötä itään. Keski- ja Itä-Euroopan maat pitävät hänen mukaansa itseään vapaustaistelijoina, jotka puolustavat EU:n arvoja ja vastustavat diktatuuria. Ne ovat johdonmukaisesti varoitelleet Vladimir Putinin hallinnon uusimperialismista ja kehottaneet välttämään riippuvuutta venäläisestä energiasta samaan aikaan, kun monet Länsi-Euroopan maat ovat naiivisti uskoneet diplomatian ja kaupan voimaan.
Baltian maat ja Puola tarjosivat Puglierinin mukaan jo varhaisessa vaiheessa aseapua Ukrainalle ja avasivat ovet pakolaisille. Berliinissä ja Pariisissa taas haluttiin neuvotella Putinin kanssa viimeiseen asti ja yllätyttiin hyökkäyksestä, kun se tapahtui.
Saksa ja Ranska ovat joutuneet toteamaan, että niiden perinteinen linja, jossa Euroopan turvallisuutta on pyritty rakentamaan yhdessä Venäjän kanssa, ei sitä vastaan, on auttamattomasti epäonnistunut. Ranskan presidentin Emmanuel Macronin ehdotukset Venäjälle annettavista turvatakuista kaikuvatkin nykyoloissa jokseenkin kuuroille korville.
Myös Macronin hellimä ajatus ”autonomisesta” eurooppalaisesta puolustuksesta on muuttunut ontoksi tilanteessa, jossa Naton ja Yhdysvaltojen rooli on viimeisen vuoden aikana voimakkaasti vahvistunut, Erlanger huomauttaa. Suomen ja Ruotsin tulevan Nato-jäsenyyden arvioidaan lujittavan transatlanttista puolustusyhteistyötä entisestään.
