Nato ja Venäjä ovat molemmat lisänneet toimintaansa Itämerellä, mutta niitä ei voi rinnastaa. Eroja löytyy tavoitteista, mittasuhteista ja toimintatavoista, selviää Atlantti-Seuran keskiviikkona julkistamasta Nato 70-vuotta – Arvioita puolustusliiton roolista ja Suomen kumppanuudesta -raportista.
Raportin on kirjoittanut yksityishenkilönä puolustusministeriön puolustuspoliittisen osaston neuvotteleva virkamies Karoliina Honkanen.
– Naton toimet yhteisen puolustuksen vahvistamiseksi ovat olleet reaktio Venäjän toimiin. Natossa on arvioitu, että Venäjän tavoitteena on suurvalta-aseman palauttaminen, jonka saavuttamiseksi se on valmis käyttämään sotilaallista voimaa, Honkanen kirjoittaa.
Näissä olosuhteissa Natossa on pidetty välttämättömänä varmistaa kyky huolehtia päätehtävästä eli yhteisestä puolustuksesta.
– Naton toimet käynnistettiin vastauksena Venäjän toimiin – ennen Ukrainan tapahtumia Natolla ei ollut mitään aikomuksia sijoittaa liittokunnan joukkoja Baltian alueelle.
Nato on sijoittanut neljään itäiseen jäsenmaahan kuhunkin vahvistetun pataljoonaan eli yhteensä noin 4[nbsp]500 sotilasta. Venäjä on kertonut sijoittavansa läntiseen sotilaspiiriinsä yhteensä kolme uutta divisioonaa (yhden divisioonan vahvuus on noin 10[nbsp]000-20[nbsp]000 sotilasta).
– Myös lisäysten jälkeen Naton ja Yhdysvaltojen joukkomäärät Euroopassa ovat huomattavasti matalammalla tasolla kuin kylmän sodan aikana. Silloin puhuttiin sadoista tuhansista sotilasta, tänään kymmenistä tuhansista.
Honkasen mukaan myös harjoitustoiminnassa erot ovat suuret. Esimerkiksi vuonna 2015 Venäjä järjesti noin kymmenen kertaa enemmän harjoituksia kuin Nato. Venäjän harjoitukset ovat myös olleet huomattavasti laajamittaisempia kuin Natolla.
– Esimerkiksi vuonna 2018 järjestettyyn Vostok 2018 -harjoitukseen osallistui Venäjän oman ilmoituksen mukaan peräti 300[nbsp]000 sotilasta, mikäli mukaan lasketaan harjoituksen valmisteluihin ja kaikkiin vaiheisiin kaikilla tasoilla osallistuneet joukot. Kyseessä oli todennäköisesti Venäjän suurin harjoitus sitten vuoden 1981.
– Vertailukohtana todettakoon, että Naton suurimpaan harjoitukseen (Trident Juncture 2018) osallistui noin 50[nbsp]000 sotilasta. Venäjän harjoitustoiminta on osoittanut, että se valmistautuu laajamittaiseen sotilaalliseen konfliktiin. Venäjällä on kyky projisoida voimaa kaikilla strategisilla suunnilla nopeasti ja ylläpitää sitä.
Venäjän yllätyksellisyys
Siinä missä Nato näkee itsensä sääntöperusteisen eurooppalaisen turvallisuusarkkitehtuurin vaalijana, Venäjä on Honkasen mukaan rikkonut normeja ja periaatteita, joita se on yhdessä ollut laatimassa kuten Etyjin perusperiaatteet ja Nato-Venäjä -peruskirja.
– Venäjän toimintatapaan kuuluu yllätyksellisyys ja toiminnan nopeus. Natossa kannetaan huolta Venäjän ennaltailmoittamattomista, laajamittaisista harjoituksista. Nato pyrkii harjoitustoiminnassaan läpinäkyvyyteen; se ilmoittaa harjoituksistaan ja kutsuu niihin tarkkailijoita Wienin asiakirjan mukaisesti sekä julkaisee harjoituskalenterinsa kotisivuillaan.
Eteentyönnetyn läsnäolon (Enhanced Forward Presence, EFP) myötä Nato on näkyvästi läsnä Pohjois-Euroopassa ja Itämeren alueella. Nato käynnisti eteentyönnetyn läsnäolon Baltian maissa ja Puolassa keväällä 2017 – vain alle vuosi siitä, kun asiasta päätettiin Varsovan huippukokouksessa.
– Kyseessä on merkittävä askel Baltian maille ja Puolalle, joiden päätavoitteena on ollut jäsenyytensä alusta asti saada Naton joukkoja alueelleen. EFP-joukkojen läsnäololle näissä maissa on vahva kansan tuki. Vielä reilut viisi vuotta sitten puhetta Naton pysyväisluonteisesta läsnäolosta itäisissä maissa pidettiin epärealistisena.
Honkasen mukaan Baltian maihin ja Puolaan on kuhunkin sijoitettu noin tuhannen sotilaan vahvuinen taisteluosasto rotaatiopohjaisesti, mutta käytännössä pysyväisluontoisesti. EFP-taisteluosastoihin osallistuvat miltei kaikki liittolaiset. Virossa EFP-kehysvaltiona toimii Iso-Britannia, Latviassa Kanada, Liettuassa Saksa ja Puolassa Yhdysvallat.
– EFP-joukot ovat pelotejoukkoja. Ne ovat jatkuvassa taisteluvalmiudessa, mutta niiden tärkein tehtävä on ennaltaehkäisevän kynnyksen nostaminen. EFP-joukoilla halutaan antaa vastustajalle selkeä viesti siitä, että Baltian maat ja Puola eivät ole yksin.
– Hyökkäys niihin johtaisi koko liittokunnan yhteiseen vastaukseen. Kriisitilanteessa EFP-joukot ja kansalliset joukot olisivat ensivaste, mutta niitä vahvistettaisiin Naton nopean toiminnan NRF-joukolla ja sen jälkeen muilla joukoilla.
Suomen toimintaympäristö
On myös huomattava, että EFP-joukkojen lisäksi Baltian maissa ja Puolassa on myös muuta Naton toimintaa: Naton ilmavalvontaoperaatio Baltiassa, Naton pysyvien merivoimaosastojen toiminta Itämerellä ja avun vastaanottoon keskittyvät pienet tukiyksiköt (NATO Force Integration Unit, NFIU).
Lisäksi alueella harjoittelemassa kiertävät amerikkalaisjoukot. Yhdysvalloilla on Puolassa divisioonan esikunta rotaatiopohjaisesti ja materiaalia valmiusvarastoituna. Vuonna 2020 Puolaan on tarkoitus avata Naton ohjuspuolustusjärjestelmään kuuluva torjuntaohjusasema.
– EFP-joukkojen myötä Naton muutos näkyy konkreettisesti Suomen lähialueilla ja vaikuttaa Suomen toimintaympäristössä. On Suomellekin tärkeää, että Nato ottaa yhteisen puolustuksensa vakavasti.
– Itämeren vakautta horjuttaisi, jos olisi epäselvyyttä Naton kyvystä tai halusta puolustaa Baltian maita. Valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa (2016) on tuotu esille, että Naton läsnäolo ja toiminta vakauttavat alueen turvallisuustilannetta.
Itämeren ohella Natossa on kiinnitetty kasvavaa huomiota arktisen alueen turvallisuuskysymyksiin sekä laajemminkin Pohjois-Atlantin strategisen merkityksen kasvuun. Viime vuosina Venäjä on lisännyt sotilaallista toimintaansa pohjoisessa sekä vahvistanut merellistä toimintakykyään.
Honkasen mukaan Norja on jo pitkään ollut huolissaan Naton kyvystä turvata Pohjois-Atlantin meriyhteydet, mutta viime vuosina tämä huoli on noussut keskeiselle sijalle Naton agendalla.
– Meriyhteyksien turvaaminen on välttämätön edellytys vahvistusjoukkojen saamiselle Pohjois-Amerikasta Eurooppaan, joten kyseessä on Naton pelotteen ja puolustuksen uskottavuuden kannalta ratkaisevan tärkeä kysymys.
Nato on perustamassa Yhdysvaltojen Norfolkiin uutta esikuntaa, jonka tehtävänä on turvata Pohjois-Atlantin meriyhteydet.
– Naton näkökulmasta Pohjois-Euroopan puolustus on yksi operatiivinen kokonaisuus, jossa Pohjois-Atlantti, arktiset alueet ja Itämeri ovat kytkeytyneitä toisiinsa.
Honkanen korostaa, että mikäli Suomen lähialueilla sattuisi jotakin, vaikuttaisi se väistämättä myös Suomeen.
– EU:n jäsenenä Suomi ei voisi olla ulkopuolinen, jos sen lähialueella tai muualla Euroopassa turvallisuus olisi uhattuna. Tämän vuoksi Suomelle on tärkeää käydä säännöllistä keskustelua turvallisuusympäristöstä ja rakentaa yhteistoimintakykyä muiden Itämeren alueella toimivien EU- ja Nato-maiden kanssa.