Nato lähetti vahvan signaalin Venäjälle – Baltiaan ja Puolaan sitoudutaan

Pataljoonia tärkeämpi signaali on suurten jäsenmaiden johtovastuu Itämeren maissa.

Naton huippukokous päätti odotetusti neljän monikansallisen pataljoonan sijoittamisesta Baltiaan ja Puolaan. Lisäjoukkojen lähettämisestä on esitetty ennalta ristiriitaisia näkemyksiä.

Kokoukseen osallistuva suomalaisvirkamies torjuu arviot, joissa sijoitettavien pataljoonien merkitystä on vähätelty. Joukkojen määrää olennaisempaa on hänen mukaansa se, että Viroon lähetettävän pataljoonan johtovastuu on Britannialla, Latviaan Kanadalla, Liettuaan Saksalla ja Puolaan Yhdysvalloilla.

Tämä on vahva konkreettinen signaali neljän suuren jäsenvaltion sitoutumisesta Venäjän uhasta huolestuneiden Baltian maiden ja Puolan puolustukseen.

Viron pääministeri Taavi Rõivas luonnehti päätöstä joukkojen sijoittamisesta läpimurroksi, joka viestii kiistattomasti Naton solidaarisuudesta. Hänen mukaansa Viro on nyt paremmin turvattu kuin milloinkaan aikaisemmin.

– Noin tuhannen Naton eri jäsenmaista tulevan sotilaan läsnäolosta Virossa on tulossa uusi normaali”, Rõivas totesi Naton neuvoston kokouksen jälkeen.

Toimittaja: Heikki Hakala, Varsova

Mainos