Nato-kansanäänestyksestä on tehty kansalaisaloite

Neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Suomen Nato-jäsenyyden hakemisesta on tehty kansalaisaloite.

Kansalaisaloite on tarkastettu oikeusministeriössä ja se on allekirjoitettavissa kansalaisaloite.fi -palvelussa.

Aloitteen tehnyt Kai Pöntinen Lapualta haluaa, että suomalaiset käyvät mahdollisimman avoimen ja ennakkoluulottoman keskustelun Euroopan turvallisuudesta.

Aloitteen tekijä katsoo, että Euroopan unionin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on pitkälti teoreettinen vaihtoehto, sillä valtaosalla Euroopan maista niiden kollektiivisesta puolustuksesta vastaa Nato. EU:n 28 jäsenmaasta 21 kuuluu Natoon.

– Kun me suomalaiset keskustelemme turvallisuudesta, on luonnollisesti käsiteltävä myös liittoutumista. Suomessa tuntuu olevan vallalla sellainen näkemys, että aina on väärä aika keskustella Nato-jäsenyydestä. Viimeaikaisista maailman tapahtumista huolimatta oikea aika on juuri nyt, perustelee Pöntinen.

Jos aloite saa vaadittavat 50 000 nimeä, kansanäänestyksen järjestäminen päätyy eduskunnan pohdittavaksi.

Mainos