Nasima Razmyar kansainvälisessä naisjulkaisussa: Olen hyvinvointijärjestelmän tuote

Pakolaisena Suomeen tullut Sdp:n kansanedustaja kiittää sosiaaliapuja menestymisestään.

Sdp:n kansanedustaja Nasima Razmyaria, 31, on haastateltu WomensENew-julkaisussa. Hänen kerrotaan taistelevan eduskunnassa Suomen aikanaan esimerkillisen hyvinvointijärjestelmän puolesta ”joka on alkanut lipsua”.

Julkaisu kertoo Razmyarin taustan Suomeen 1992 lapsena tulleena. Otsikon mukaan Suomalaispoliitikko sanoo hyvinvoinnin (sosiaaliturvan) vieneen hänet pakolaisesta lainsäätäjäksi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hän sanoo Afganistanista tulevana tietävänsä maailman pahuudesta ja epävakaudesta.

– Se saa minut arvostamaan monia asioita suomalaisessa yhteiskunnassa, erityisesti hyvinvointijärjestelmäämme (welfare system, sosiaaliavustuksia), Nasima Razmyar sanoo.

– Olen hyvinvointijärjestelmän tuote ja esimerkki siitä miksi se toimii. Kun perheeni tuli Afganistanista, meillä ei ollut mitään. Kuitenkin, kiitos Suomen järjestelmälle, saimme asunnon ja muita etuja. Nautin kaikista samoista eduista kuin kuka tahansa Suomessa syntynyt lapsi ja se teki mahdolliseksi saada korkeimman koulutuksen ja tulla parlamentin jäseneksi.

Poimintoja videosisällöistämme

Hänen mukaansa ajattelutapa on kuitenkin nyt muuttumassa ja järjestelmä alkanut sortua.

– Yhteiskunta alkaa ajatella että on okei jättää joitain taakse. Minusta se on virhe ja toivon voivani auttaa suunnan muutoksessa.

Razmyarin mukaan hänen perheensä tullessa ”se mitä emme saaneet oli yhteiskunnan lämmin tervetulotoivotus”.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Ei ole suomalaisversiota ’amerikkalaisesta unelmasta’ helpottamassa integraatiota. Siirtolaisen leima pysyy sinussa pitkään, mikä tekee asioista vaikeampia

Nasima Razmyarin mukaan koko maailman pitäisi ottaa nyt pakolaisia vastaan eikä jättää taakkaa yksin Euroopalle.

– Ongelma on siinä että jotkut maat hyväksyvät vastuun pakolaisista ja toiset eivät. Ei ole kestävää, että EU-maat ottavat eri kantoja.

Mainos