Näillä kahdella keinolla Vladimir Putin vastaa mielenosoituksiin

Tutkijan mukaan Venäjän hallinnolla on keinot protestien heikentämiseksi.

Eri puolilla Venäjää on järjestetty viime ja sitä edeltävänä viikonloppuna laajoja mielenosoituksia vangitun oppositiovaikuttaja Aleksei Navalnyin tueksi. Poliisi hajotti mielenosoituksia sunnuntaina kovin ottein.

– Venäjän hallinto hajottaa ja tukahduttaa nyt julmemmin mielenosoituksia, ja (Venäjän presidentti) Vladimir Putinin hallinnolla on kaksi tavoitetta, arvioi Carnegie Moscow Center -ajatushautomon tutkija Aleksander Gabujev Twitterissä jakamassaan videoblogissa.

Ensimmäisena tavoitteena on koventaa seurauksia luvattomiin mielenosoituksiin osallistumisesta ja pelotella mahdollisia protestoijia poliisin pamputuksilla, sakoilla ja lyhyillä vankilatuomioilla.

Hallinnon toisena tavoitteena on tuhota infrastruktuuri, jonka oppositio on luonut tukemaan omaa liikettään. Oppositio on tukeutunut muun muassa tapahtumia seuraaviin journalisteihin, juristeihin ja vapaaehtoisiin.

– Jos pidätettyjä on paljon, infrastruktuuri lakkaa toimimasta resurssien puutteen vuoksi, Gabujev sanoo.

Hänen mukaansa aikaisemman kokemuksen perusteella tällä taktiikalla on erittäin hyvät mahdollisuudet toimia tehokkaasti, ja mielenosoitusten liikevoima häviää vähitellen.

– Hallituksella on kyky heikentää mielenosoituksia.

Mainos