Verkkouutiset

Donald Trump. LEHTIKUVA / AFP Dominick Reuter

Nämä merkit osoittavat, että Donald Trump tähtää 2024 vaaleihin

Odotan sitä, että aika on oikea ja saan tehdä tietyn ilmoituksen, leikittelee entinen presidentti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump on pitkin kevättä vihjaillut, että hän asettuu ehdolle uudelleen vuoden 2024 presidentinvaaleissa. Viime päivinä amerikkalaislehdistö on löytänyt tai ollut löytävinään jälleen uusia vahvistuksia sille, että Trump on tosissaan ja ettei kyse ole pelkästä mediasirkuksesta.

Trump soitti viikko sitten suosittuun radio-ohjelmaan, jonka juontaja Dan Bongino vetosi Trumpiin:

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Me tarvitsemme sinua, Bongino sanoi Inside Radio -julkaisun mukaan.

Trump vastasi vihjaillen, kuten hän on oikeastaan tehnyt jo vuosikymmenien ajan, kun hän on puhunut presidenttiehdokkuudestaan.

– Minäpä kerron. Me teemme teistä onnellisia, ja me teemme sen, mikä on oikein.

Aiemmin toukokuussa Trump lupaili samansuuntaisesti, että hän on innoissaan.

– Odotan sitä, että aika on oikea ja saan tehdä tietyn ilmoituksen. Mutta kuten tiedämme, on vielä aikaista.

Lukuisat republikaanipoliitikot valmistelevat parhaillaan omaa ehdokkuuttaan. CNN:n mukaan Trump on edelleen niin suosittu, että jos hän päättää tavoitella republikaanien ehdokkuutta, hän ohittaa muut ehdokas-ehdokkaat varmasti. Quinnopiacin yliopiston selvityksen mukaan 66 prosenttia republikaaneista toivoo, että Trump tavoittelisi uutta kautta – tosin kun laajennetaan tarkastelu kaikkiin amerikkalaisiin, yhtä moni toivoo, ettei hän tavoittelisi.

– Trump on republikaanipuolueen johtaja, sanoo Trumpin neuvonantaja Jason Miller NBC News -kanavalla.

Muut myös tietävät tämän, minkä osoittaa entisen Yhdysvaltojen YK-suurlähettilään Nikki Haleyn lausunto. Haleyta pidetään vahvana kandidaattina republikaanien ehdokkaaksi.

– Jos Trump on ehdolla, minä en tavoittele ehdokkuutta.

Trumpin lähipiirissä katsotaan, että ex-presidentti on viime päivinä kallistunut ehdokkuuden suuntaan. On todennäköisempää, että hän asettuu kuin että ei asetu, sanoo muuan avustaja.

Trump on saanut intoa siitä, että hänellä on edelleen vahvoja tukijoita kongressissa. Tästä on osoituksena muun muassa se, että Trumpia arvostellut edustajainhuoneen jäsen Liz Cheney äänestettiin toukokuussa pois republikaaniryhmän johtotehtävistä.

Trumpin ehdokkuuden tiellä on myös esteitä, joista vakavin koskee rikosepäilyjä. New Yorkin syyttäjä ilmoitti toukokuussa, että se laajentaa Trump Organization -yhtiön tutkinnan siviilitutkinnasta rikostutkinnaksi. Trumpin yhtiötä epäillään talousrikoksista ja verojen välttelystä. Trump sanoo pitävänsä tutkintaa poliittisena ajojahtina.

Trumpin kampanja joutuisi kohtaamaan myös epämukavia muistoja Trumpin kauden loppuvaiheista. Trump joutui ensimmäisenä presidenttinä kahdesti virkarikossyytteeseen, ja vaikka kongressi ei tuominnut häntä, moni katsoo, että kannattajien yllyttäminen kapinaan ylitti sietokynnyksen.

Republikaanipuolueen sisällä toimii liike, joka pyrkii eroon Trumpin perinnöstä. A Call for American Renewal -liike (kutsu Yhdysvaltojen uudistamiseen) sanoo kannattavansa demokratiaa ja puolustavansa tasavaltaa. Se haluaa eroon ”poliittisesta ekstremismistä”. Liikkeen perustajiin kuuluu 150 republikaanivaikuttajaa.

Kiinnostavasti Trumpin kannattajat liikkuvat melkein samalla iskulauseella. Republicans for National Renewal (republikaanit kansallisen uudistamisen puolesta) nojaa uskontoon ja perhearvoihin.

Trump ei anna ilmoitusta ehdokkuudestaan, ennen kuin hän on varma voitostaan, lähipiiri arvioi. Hän haluaa lähteä vaaleihin varmana voittajana, koska hän ei ole päässyt yli viimesyksyisestä vaalitappiostaan, vaan on kiistänyt vaalituloksen.

Kevään aikana Trump on painostanut konservatiivista lehdistöä tukemaan hänen salaliittoteoriaansa, jonka mukaan vaalitulos on väärennetty, kertoo The Hill. Trump uskoo, että kun vilppi paljastuu, hänet palautetaan presidentin virkaan.

Takaiskuna voidaan pitää sitä, että Trumpin blogi sai viime kuussa niin vähän seuraajia, että se suljettiin vain kuukauden jälkeen. Blogi tarkoitus oli toimia korvaajana Trumpin Twitter-tilille, joka suljettiin tammikuussa. Myös Facebook on sulkenut Trumpin tilin.

Jos Trump valittaisiin uudelleen, hän olisi virkaan astuessaan jo 78-vuotias eli saman ikäinen kuin nykyinen presidentti Joe Biden. Nuoremmat republikaanit valmistelevat omia kampanjoitaan siltä varalta, että aika ajaa Trumpin ohi. The Hillin mukaan tällä hetkellä vahvimpia ehdokkaita ovat kuvernööri Ron DeSantis, entinen varapresidentti Mike Pence, kuvernööri Kristi Noem, Nikki Haley, entinen ulkoministeri Mike Pompeo, senaattori Josh Hawley, senaattori Tom Cotton, senaattori Tim Scott ja senaattori Rick Scott.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)