Verkkouutiset

Nämä maailmanlopun ennusteet ovat menneet pieleen

1970-luvulla varoitettiin monin tavoin uudesta jääkaudesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Amerikkalainen Competitive Enterprise Institute on etsinyt 27 lehtileikettä tai dokumenttia 50 vuoden aikana esitetyistä ennusteista. Niissä povattiin erilaisia ympäristökatastrofeja, mutta arviot osoittautuivat perättömiksi.

Tutkijoiden ja poliitikkojen arvioita on CEI:n mukaan usein kärjistetty mediassa sensaatiohakuisella tavalla.

The Salt Lake Tribune kertoi vuonna 1967 ennusteesta, jonka mukaan vuodelle 1975 ennustettua äärimmäisen vakavaa nälänhätää ”voi olla liian myöhäistä estää”. Artikkelissa viitattiin Stanfordin yliopiston biologi Paul Ehrlichin arvioon uudenlaisesta ”nälänhätien aikakaudesta”.

Tuolloin siteerattujen asiantuntijoiden mukaan ruoantuotannon kolminkertaistaminen kuuden tai seitsemän miljardin ihmisen ruokkimiseksi oli ”käytännössä täysin mahdotonta”. Ehrlich totesi tiedekonferenssissa toivovansa, ettei maailmanlaajuinen nälänhätä tule johtamaan ydinsotaan ja ihmiskunnan sukupuuttoon.

– Yhdysvaltain väestö on jo liian suuri, minkä seurauksena ehkäisystä on ehkä tehtävä pakollista. Steriloivia aineita joudutaan laittamaan elintarvikkeisiin ja juomaveteen. Katolista kirkkoa tulisi myös painostaa väestönkasvua hillitsevien ehkäisyvälineiden kannalle, tutkija totesi.

Nälänhädästä varoitettiin vuonna 1967. Kuva: Salt Lake Tribune

The Boston Globe kertoi vuonna 1970 tutkimuksesta, jonka mukaan auringon säteilyä heijastavat ilmansaasteet aiheuttavat uuden jääkauden 2000-luvun alussa. Tutkija James P. Lodge Jr. arvioi sähkönkulutuksen nousevan rajusti, minkä seurauksena ”jäähdytysveden tarve tulee kuivattamaan Yhdysvaltain mantereen kaikki joet”.

Happosateet tappavat elämän järvistä

”Ekologisen liikkeen sankariksi” kuvailtu Paul Ehrlich jatkoi tuomiopäivän ennusteitaan Redlands Daily Facts -lehdessä syksyllä 1970. Hänen mukaansa meret muuttuvat elottomiksi vuosikymmenen aikana, minkä lisäksi Yhdysvallat joutuu ottamaan käyttöön veden sääntelyn vuonna 1974 ja ruokasääntelyn vuonna 1980.

Brownin yliopiston akateemikot lähettivät joulukuussa 1972 Yhdysvaltain presidentille kirjeen, jossa jääkauden kerrottiin saapuvan ”ehkä hyvin pian”. Ennuste pohjautui eurooppalaisten ja amerikkalaisten tutkijoiden arvioon.

– Ilmaston viileneminen johtuu luonnollisista syistä ja muistuttaa edellisen jääkauden aikaisia prosesseja. Tämä yllättävä tulos saatiin selville tutkimalla merenpohjan sedimenttejä, tutkijat kirjoittivat.

Ilmastonmuutoksen arvioitiin heikentävän huomattavasti ruoantuotantoa ja lisäävän äärimmäisten sääilmöiden todennäköisyyttä. Hallintoa kehotettiin ryhtymään merkittäviin toimenpiteisiin, ”kuten aiempien kansainvälisten kriisien kohdalla”.

Neuvostoliitto on ehkä myös havainnut tulevan jääkauden, tutkijat pohtivat. Kuva: NOAA

The Guardian -lehti kertoi tammikuussa 1974 satelliittihavainnoista, jotka vahvistivat jääkauden lähestyvän nopeasti. Tiedeyhteisön jääkautta koskevaa ”konsensusta” käsiteltiin myös New York Timesin kirja-arviossa heinäkuussa 1976.

– Kirjan masentavimpia anekdootteja on [ilmastotieteilijä Stephen] Schneiderin kertomus siitä, kuinka Valkoinen talo jätti hänen varoituksensa huomiotta, lehti kertoo.

Vuonna 1978 kansainvälinen tutkijaryhmä totesi New York Timesin mukaan, että ”pohjoisen pallonpuoliskon 30-vuotiseen viilenemiseen ei ole nähtävillä loppua”.

Vakavia ja perättömäksi osoittautuneita ennusteita ovat olleet myös esimerkiksi seuraavat:

  • 1980 Yhdysvalloissa kerrottiin happosateista, jotka ”tappavat elämän järvistä”. Hallituksen tutkimus kumosi väitteen vuosikymmentä myöhemmin.
  • Yhdysvaltain Keskilänteen ennustettiin vuonna 1988 vakavien kuivuuskausien sarjaa. Kyseisen vuoden jälkeen ilmiö ei toistunut, ja alueen sademäärät ovat olleet viime vuosina tavanomaista suuremmat.
  • Yhdysvaltain pääkaupungin hellepäivien ennustettiin vuonna 1988 moninkertaistuvan lähitulevaisuudessa. Tilastojen mukaan Washington D.C.:n kuumien päivien huippu oli vuonna 1911, minkä jälkeen trendi on ollut laskusuunnassa.
  • Malediivien ennustettiin vuonna 1988 uppoavan kokonaan 30 vuoden aikana. Saarten arvioitiin autioituvan jo vuonna 1992 juomakelpoisen veden loppuessa.
  • YK kertoi vuonna 1989, että merenpinnan nousu ”tuhoaa valtioita” vuoteen 2000 mennessä.
  • New Yorkin kaupungin kerrottiin uppoavan osittain vuoteen 2019 mennessä.
  • Yhdysvaltain puolustusministeriön raportti varoitti vuonna 2004 ilmastonmuutoksen aiheuttamasta ydinsodasta, kuivuudesta, nälänhädästä ja levottomuuksista. Britannian ilmaston ennustettiin muuttuvan ”Siperian kaltaiseksi” vuoteen 2020 mennessä ja useiden eurooppalaisten suurkaupunkien uppoavan samalla.
Myös satelliittihavainnot vahvistivat ennusteet. Kuva: Guardian
Walesin prinssi Charles kertoi vuonna 2009 laskeneensa, että ”painajaismainen ekologinen romahdus” tapahtuu 96 kuukauden päästä. Kuva: The Independent
Malediivien pelättiin uppoavan vuoteen 2018 mennessä. Kuva: The Canberra Times
Tohtori Paul Ehrlich varoitti elokuussa 1969 saasteista, joiden seurauksena ”kaikki tulevat katoamaan siniseen höyrypilveen 20 vuodessa”. Kuva: The New York Times
Vuonna 2013 povattiin napajään sulamista kahdessa vuodessa. Kuva: the Guardian
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)