Yhdysvaltain presidentti Donald Trump piti odotetun linjapuheen Puolan Varsovassa huippukokouksen yhteydessä. USA:ssa sitä käytiin viikonloppuna yhä läpi lukuisissa tiedotusvälineissä ja ohjelmissa.
Puheesta nostettiin ensi uutisoinnissa esiin eri kohtia, mutta painotuksiltaan se oli vetoomus läntisten arvojen puolesta ja merkittävällä tavalla puolalaistuntoja tulkiten myös Neuvostoliiton/Venäjän vastainen.
”Euroopan kansat eivät ikinä unohda. Me olemme nopein ja suurin yhteisö. Ei ole mitään vastaavaa kuin kansojemme yhteisö. Maailma ei ole koskaan tuntenut mitään vastaavaa kuin kansojemme yhteisö.
Me kirjoitamme sinfonioita. Me etsimme innovaatiota. Me juhlimme muinaisia sankareitamme, vaalimme ajattomia perinteitämme ja tapojamme, ja pyrimme aina tutkimaan ja löytämään kokonaan uusia raja-alueita.
Me palkitsemme älykkyyttä. Me pyrimme huippuosaamiseen ja vaalimme inspiroivaa taidetta joka kunnioittaa Jumalaa. Me pidämme arvossa lain noudattamista ja suojelemme oikeutta vapaaseen puheeseen ja vapaaseen esittämiseen.
Me voimaannutamme naisia yhteiskuntamme ja menestyksemme tukipilareina. Me asetamme uskon ja perheen, ei hallituksen ja byrokratian, keskelle elämäämme. Ja me väittelemme kaikesta. Me haastamme kaiken. Pyrimme tietämään kaiken, jotta voimme paremmin tuntea itsemme.
Ja ennen kaikkea arvostamme kaiken ihmiselämän arvoa, suojelemme jokaisen henkilön oikeuksia, ja jaamme jokaisen sielun toiveen elää vapaudessa. Me olemme sitä. Nämä ovat korvaamattomia siteitä, jotka sitovat meidät yhteen kansakuntina, liittolaisina ja sivilisaationa”, Donald Trump puhui.
New York Timesin mukaan presidentti oli viilannut puheen sanamuotoja tuntikausia puheenkirjoittajansa Stephen Millerin ja kansallisen turvallisuusneuvonantaja H.R. McMasterin kanssa.
Länttä ei murreta
USA:ssa puheesta on ehkä eniten huomioitu sen loppu, jonka Vox.com totesi olleen kuin alt.rightin manifesti. Lopun 14 sanan ”sotahuutoa” on nimitetty lukuisissa kommenteissa muun muassa fasistiseksi.
Daily Beastin tulkinnan mukaan, jonka julkaisu sittemmin poisti, republikaanien Sarah Palin näki alla olevalla twiitillään puheessa kannustuksen valkoisen rodun paremmuuteen uskoville.
Donald Trumpin puhe loppui näin:
”Vapautemme ja sivilisaatiomme riippuvat näistä historian siteistä, kulttuurista ja muistoista… Kuten Puolaa ei pystytty murtamaan, minä julistan maailmalle, että länttä ei koskaan, milloinkaan murreta, ja arvomme kestävät, ihmisemme menestyvät ja sivilisaatiomme tulee saamaan riemuvoiton.
Taistelkaamme kuin puolalaiset. Perheen, vapauden, maan, Jumalan puolesta. Jumala siunatkoon puolalaisia, Jumala siunatkoon liittolaisiamme ja Jumala siunatkoon Amerikkaa”.
Keskusteluissa mainitut ja Sarah Palinin twiitissään tarkoittamat 14 sanaa olivat nuo lopun Let us all fight like the Poles. For family, freedom, for country, for God.
The Atlantic -julkaisussa Peter Beinart nimitti puheen kohtaa lännen halusta jäädä eloon ”ehkä shokeeraavimmaksi presidentin ulkomailla pitämän puheen lauseeksi elinaikanani” ja sanoi sen käyvän järkeen vain rodullisena ja uskonnollisena vainoharhaisuutena.
Politicon mukaan presidentin matka oli hallinnon nationalistien voitto internationalisteista.