Entinen elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) kuvasi vastikään ilmestyneessä kirjassaan Puoliholtiton Suomi (Otava) Jyrki Kataisen (kok.) ja Alexander Stubbin (kok.) hallituksia menetetyksi nelivuotisjaksoksi.
”Olen edelleen huolissani siitä, ettemme ymmärrä, kuinka huolissamme meidän maamme talouden tilasta pitäisi olla. Huoletonta hulluttelua on nyt nähty riittämiin. Hassuttelun, taikauskon ja järjen äänen sivuuttamisen aika on ohi – Suomi on rauhan ajan historiansa pahimmassa kriisissä”, Vapaavuori kiteytti kirjansa päätteeksi.
Sama huoleton hulluttelu on jatkumassa edelleen. Juha Sipilän (kesk.) hallituksen ohjelma lupasi paljon. Kesällä 2015 hallitusneuvotteluiden yhteydessä Sipilä esitteli hallituksen suunnitelman talouden sopeuttamiseksi. Se sisälsi suoria säästöjä ja rakenteellisia uudistuksia, joiden vaikutuksiksi vuodesta 2030 eteenpäin tulisi yhteensä 10 miljardia euroa.
Yhteiskuntasopimuksella oli tarkoitus täyttää talouden kuoppaa miljardilla eurolla ehdolliset yhden miljardin euron tuloveronkevennykset huomioon ottaen.
Jos yhteiskuntasopimus ei toteutuisi, tehtäisiin vastaavan suuruiset lisäleikkaukset ja veronkiristykset. Suoria säästöjä ja vuoden 2021 tasossa vaikuttavia säästöjä oli tarkoitus tehdä 4,5 miljardin euron arvosta. Sotesta ja tuottavuustoimista piti kuroa kasaan vuoteen 2030 mennessä kolme miljardia euroa. Viimeisenä kohtana kuntien velvoitteista piti saada säästöjä miljardi euroa.
Mitä nyt on toteutumassa?
Yhteiskuntasopimus on parantamassa julkisen talouden tilaa vuoden 2019 tasossa 600 miljoonalla eurolla. Olettaen, että veronkevennykset toteutuvat, syntyy 1,4 miljardin euron lovi suhteessa tavoiteltuun. Näillä näkymin ehdollisista säästöistä ollaan luopumassa. Säästöpäätöksiä neljän miljardin euron edestä ei ole vielä tehty, kun maali on alkanut jo karata. Vuoteen 2021 mennessä vaikuttava rakenneuudistus olisi ollut ansiosidonnaisen työttömyysturvan uudistus, joka on sekä rakenteellinen uudistus että suora budjettileikkaus. Ei ole näillä näkymin toteutumassa sekään. Kuntien velvoitteiden säästöistä näyttäisi toteutuvan vain puolet. Sote-uudistus ei kolmen miljardin säästöjä tuo.
Yhteensä siis hallituksen 10 miljardin euron haaste uhkaa toteutuksessa kutistua noin puoleen, viiteen miljardiin euroon. Yhteiskuntasopimuksen varjolla keskeisimmät tavoitteet on kaupattu työmarkkinajärjestöjen basaarissa.
Utopistinen toiveiden ruusutarha
Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ja Euroopan unionin komission arviot Suomen taloudesta ovat kuitenkin viime aikoina olleet myönteisiä.
Raportteja tarkastelemalla paljastuu syyksi se, että molemmat ovat lukeneet Sipilän hallituksen ohjelman ja luottavat siihen. Ei olisi syytä.
EU:n komissio arvioi helmikuussa Suomen viime vuoden suositusten toteutumista. Raportissa todetaan, että ”tarve kilpailukyvyn palauttamiseen on ymmärretty laajasti ja neuvottelut sen saavuttamiseksi ovat käynnissä”. Todellisuuteen nähden komission kuva Suomen neuvotteluista on utopististen toiveiden ruusutarha.
Komission raportin mukaan hallitus ”tavoittelee 15 prosentin vähennystä yksikkötyökustannuksiin keskipitkällä aikavälillä palkkamaltilla, tuottavuutta kohottavilla toimenpiteillä sekä kertaluonteisella työn kustannusten leikkauksella”. Todellisuudessa yhteiskuntasopimus on parantamassa kustannuskilpailukykyä 4,2 prosentilla kilpailijamaihin nähden. Tuottavuutta parantavista keinoista ei ole tietoakaan.
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen suhteen komission raportti toistelee hallitusohjelman tavoitteita. Vuoteen 2029 mennessä sote-uudistuksen on tarkoitus tuottaa kolmen miljardin euron säästöt. Komission raportista paistaa pienoinen ihmetys siitä, mihin tämä arvio perustuu, mutta siihen luotetaan. Todellisuudessa sote-uudistuksen säästöistä ei ole mitään takeita. Todennäköisesti uudistus lisää menoja ainakin lyhyellä aikavälillä.
Ainoa mahdollisuus säästöihin olisi rajoittaa palvelulupausta siten, että määriteltäisiin, mitä julkinen terveydenhuolto hoitaa ja mitä ei. Toinen mahdollisuus säästöihin olisi, jos terveydenhuollon rahoitus eli vakuutukset avattaisiin kilpailulle.
IMF:n viime marraskuinen Suomi-raportti noudattelee samaa kaavaa kuin komission tuore arvio. Sipilän hallituksen ohjelmaan luotetaan ja sitä kehutaan.
IMF:llä on ollut tapana suositella kaikille maille työmarkkinoiden joustavoittamista, palveluiden yksityistämistä, avaamista kilpailulle ja kilpailun esteiden vähentämistä, niin myös Suomelle.
Kilpailun vapauttaminen on useissa maissa tarkoittanut muun muassa kaupan aukioloaikojen vapauttamista, apteekkien toiminnan vapauttamista kilpailulle ja rautatieliikenteen vapauttamista kilpailulle. Lisäksi on kannustettu myymään valtion omaisuutta, jotta rahoja saataisiin toisaalta alijäämien tilkitsemiseen ja toisaalta valtiovetoisiin infrahankkeisiin.
Suomen kohdalla mahdollisuudet ovat ilmiselvät. Postia koskevaa sääntelyä voidaan keventää kilpailun vapauttamiseksi ja osia Postista on mahdollista myydä. Altian myyntiä valmisteltiin jo viime vaalikaudella. Alkoholijuomien myynnin vapauttaminen lisäisi kilpailua ja edistäisi kaupan alan toimintaa. Rautatieliikenteen vapauttaminen kilpailulle tehostaisi VR:n toimintaa.
Uskallus ei riitä
Suomessa palkoista sopiminen on Maailman talousfoorumin mukaan maailman jäykintä. Suurta etenemistä sen suhteen ei ole nytkään tapahtumassa. Paikallinen sopiminen on vesitetty työmarkkinajärjestöjen pöydässä. Kriisilausekkeet aiotaan mahdollistaa ja nykyisenkaltaiset mahdollisuudet paikalliseen sopimiseen aiotaan ulottaa järjestäytymättömiin yrityksiin.
Kriisilausekkeet aiheuttavat kuitenkin vääränlaisia kannusteita yrityksille. Jos palkoista sopiminen työehtosopimuksista poiketen mahdollistetaan kriiseissä, yrityksillä on tietyissä tilanteissa pikemmin kannuste hakea kilpailuetua suhteessa muihin alan yrityksillä ajamalla yrityksen talous väliaikaisesti huonoon tilaan. Silloin yritykset pääsisivät soveltamaan kriisilauseketta ja joustamaan palkoissa alaspäin. Kriisilausekkeet voivat muodostua houkuttelevuudessaan myös suositummiksi kuin yhteistoimintamenettely, joka maineestaan huolimatta usein pelastaa työpaikkoja.
Ilman mahdollisuutta sopia paikallisesti palkoista ja työajoista nämä paikallisen sopimisen uudistukset ovat talouden menestyksen, työllisyysasteen ja siten julkisen talouden kannalta merkityksettömiä.
Rakenteiden uudistaminen vaikuttaa kuitenkin edelleen mahdottomalta.
Sipilän hallituksen ongelma vaikuttaisi olevan sama kuin aiemmilla hallituksilla. Rakenteita on vaikea uudistaa romuttamatta niitä. Uskallus ei riitä vakiintuneiden instituutioiden murskaamiseen uudella lainsäädännöllä. Poliitikot usein elävät näiden instituutioiden tuen varassa. Valtapelit tallovat alleen suuret tavoitteet suomalaisen yhteiskunnan uudistamisesta nykypäivään.
Pitäisi luopua siitä, että poliitikot pelaavat pelejä ja hakevat voittoja. Nykyisistä johtavista poliitikoista on vaikea löytää hahmoja, jotka laatisivat ja toteuttaisivat omalta osaltaan ensisijaisesti strategiaa, jolla selätetään ”Suomen rauhan ajan historian pahin kriisi”.
Näkökulmakirjoitus on julkaistu ensi kerran tiistaina 29. maaliskuuta ilmestyneessä Nykypäivä-lehdessä.