Kansanedustajat Anne Kalmari (kesk.) ja Anne Louhelainen (ps.) kertovat tiedotteessaan Euroopan neuvoston parlamentaarisesta yleiskokouksesta, jossa käytiin vilkas keskustelu naisiin kohdistuvasta väkivallasta Kölnin ja Hampurin uudenvuodenyön tapahtumien valossa.
”Saksassa tehtyihin haastatteluihin viitaten Kalmari toi esiin, että maahanmuutto on lisännyt naisiin kohdistuvaa väkivaltaa kuten pakkoavioliittoja, -prostituutiota ja kotiväkivaltaa. Maahanmuuttajanaisten ja -lasten lisäksi väkivalta on alkanut koskettaa myös kantaväestöön kuuluvia, kun ympäri Eurooppaa on raportoitu joukkoahdisteluista julkisilla paikoilla”, tiedotteessa todetaan.
– On tärkeää ymmärtää, että eri uskonto tai ihonväri ei tee kenestäkään raiskaajaa. Mutta emme myöskään voi sulkea silmiämme ihmisoikeusloukkauksilta. Seksuaalisen ahdistelun tuomitseminen ei ole rasismia, Anne Kalmari toteaa.
Anne Louhelaisen mukaan ”asioista on voitava puhua niiden oikeilla nimillä mutta rakentavasti ilman, että rasistikortti heiluu”.
– Naisten tasa-arvo ja oikeus fyysiseen koskemattomuuteen ovat perusihmisoikeuksia, joita meillä on totuttu kunnioittamaan. Suomalaiset naiset ja tytöt haluavat jatkossakin mennä kouluun, töihin ja harrastuksiinsa ilman, että heidän pitää pelätä liikkumista julkisilla paikoilla, Louhelainen sanoo.
– Myös medialla on suuri vastuu siitä, miten maahanmuuttoa ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa julkisuudessa käsitellään. Myös kielteisistä asioista pitää pystyä raportoimaan. Usein kriittisyys leimataan vihapuheeksi.
Jos media ei anna tapahtumista oikeaa kuvaa, se ruokkii Louhelaisen mukaan ”salaliittoteorioita ja väestöryhmien välisiä jännitteitä sekä horjuttaa luottamusta sekä median että viranomaisten toimintaan”.
Suomessa turvapaikanhakijat kirjoittavat keskuksessa sitoumuksen, jossa he lupaavat noudattaa Suomen lainsäädäntöä ja perusarvoja. Anne Kalmarin mielestä Suomella pitää olla oikeus lähettää takaisin ne turvapaikanhakijat, jotka eivät näin tee.