Naisille ja miehille tehdään lähes yhtä paljon sterilointeja

Sterilointien kokonaismäärä väheni viime vuonna neljä prosenttia edellisvuodesta, ja muutaman vuoden jatkunut sterilointien määrän kasvu pysähtyi.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n mukaan naisten sterilointeja tehtiin vuonna 2013 noin 2 300 ja miesten sterilointeja hieman yli 2 000.

Naisille tehtävien sterilointien määrä on vähentynyt 2000-luvulla huomattavasti. Vuonna 2013 steriloinneista 54 prosenttia tehtiin naisille, kun vastaava osuus oli vielä vuonna 2000 selkeästi yli 80 prosenttia.

Suurin osa steriloinneista tehtiin 35–39-vuotiaille, ja viime vuosina steriloinnit ovat painottuneet tähän ikäryhmään. 2000-luvulla myös 30–34-vuotiaille tehtyjen sterilointien osuus on noussut samalla kun 40–45-vuotiaiden osuus on laskenut.

Sterilointien määrä on laskenut voimakkaasti viimeisten 15 vuoden aikana. Tätä selittävät muun muassa ehkäisymenetelmien valikoiman laajeneminen ja lasten hankkimisiän nousu. 1990-luvun puolenvälin jälkeen erityisesti naisten sterilointien määrä on vähentynyt.

Vuoden 1985 jälkeen tapahtunutta sterilointien yleistymistä selittää tuolloin voimaan tullut lainsäädäntö, joka salli steriloinnin pyynnöstä, jos hakija oli vähintään 30-vuotias tai hänellä oli kolme lasta.

Mainos