”Naisia kannustettava yrittäjyyteen” – avain palkkatasa-arvoon

Keskustan kansanedustaja Mirja Vehkaperän mukaan naisten kannustaminen yrittäjyyteen olisi yksi avain palkkatasa-arvoon.

– Onko naisen euro 80 senttiä? Suomessa samasta työstä saa kyllä yleensä saman palkan. Mutta miehet tekevät useammin kovapalkkaisempia töitä kuin naiset. Vain 30 prosenttia suomalaisista yrittäjistä on naisia. Naisia ei näy liikaa yritysten johdossa eikä pörssiyhtiöiden hallituksissa, Mirja Vehkaperä sanoo.

Hänen mielestään naisten kannustaminen yrittäjyyteen olisi yksi avain palkkatasa-arvoon.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Bisnesmaailma mielletään maskuliiniseksi, ja siksi omiin liikeideoihin ei välttämättä uskalleta tarttua. Suomessa ilmasto ei muutenkaan ole erityisen yrittäjähenkinen.

Vehkaperän mukaan nuoressa sukupolvessa on kuitenkin havaittavissa pientä muutosta ja erilaiset osuuskuntakokeilut tekevät yrittämisen aloittamisesta helpompaa myös nuorille naisille.

– Uuden ilmapiirin lisäksi tarvitsemme tekoja naisyrittäjyyden edistämiseksi. Vanhemmuuden kustannusten jakaminen työnantajien kesken on vietävä tupo-pöytään. Yrittäjien sosiaaliturvajärjestelmä sekä verotus eivät nykyisellään ole kohdillaan.

– Aivan liian usein kuulen, että innovatiivinen yritys ei saa lainattua alkupääomaa kehityskelpoisesta hankkeesta huolimatta. Varsinkin jos yritys toimii palvelualalla.

Suomi on täynnä pieniä yrityksiä. Yksinyrittäjiä on jopa kaksi kolmasosaa kaikista yrittäjistä.

– Nämä pienet yritykset täytyy saada kasvamaan ja palkkaamaan työntekijöitä, jotta Suomi lähtee nousuun. Lääkkeeksi olemme esittäneet ensimmäisen työntekijän palkkatukea, oppisopimuskoulutuksen uudistamista sekä valtion riskirahoituksen lisäämistä kasvurahaston avulla.

Mainos