Moskovan ortodoksisen kirkon patriarkka Kirill on tuttu hahmo suomalaisessakin uutisoinnissa. Hän on se mies, joka siunaa ohjuksia ennen kuin ne lähetetään Ukrainaan tuhoamaan sekä sotilaita että siviilejä. Se, joka kaulailee Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia ranteessaan arvokello ja jonka mukaan Venäjän ydinaseet on kehitetty ”Pyhän Serafimin suojeluksessa”.
Venäjällä viidenneksitoista suosituin uutissivusto oli joulukuussa ultrakonservatiivinen Tsargrad TV, jossa pelkästään tammikuun aikana on vaadittu maahanmuuttajayhteisöjen ”likvidointia” ja Stalinin aikaisen vankileirijärjestelmän palauttamista. Kanavan omistaa oligarkki Konstantin Malofejev, joka istuu samassa ulkomailla asuvien venäläisten kansanneuvostossa kuin Moskovan patriarkka Kirill.
Kun tuo kansanneuvosto marraskuun lopulla täytti 30 vuotta, tilaisuudessa piti puheen – kukapa mukaan kuin presidentti Putin. Puhe oli tuttua Putinia: Venäjää uhkaavat homorumpua paukuttava ja natsiaatetta lämmittelevä länsi, ja perinteisiä arvoja vaalivien tulisi kulkea isoäitien jalanjäljissä, he saattoivat synnyttää jopa kahdeksan lasta.
Konservatiivinen käänne vaikuttaa niin Venäjällä kuin muuallakin. Epävarmoina aikoina haetaan turvaa muutoksilta, arvioi suojelupoliisin erikoistutkija Petteri Lalu. Lalu on Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti, everstiluutnantti (evp) ja ortodoksisen teologian maisteri.
Konservatiivinen käänne on ainakin Venäjällä vähän yli kymmenen vuotta vanha. Kirillistä tuli Moskovan ja koko Venäjän patriarkka 2009. Vuonna 2012 isot mielenosoitukset ja Pussy Riotin Kristus Vapahtajan katedraalin alttarilla toteuttama protestitempaus saivat kirkon ja Putinin ilmeisesti lähentymään.
– Oma teoriani on se, että niin Putin kuin Venäjäkin kokivat 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana arvokonservatiivisen käänteen, johon kirkolla oli antaa sekä vastauksia että tukea. Vaikuttavina tekijöinä ovat olleet pettymykset ulkopolitiikassa sekä sisäpoliittiset ongelmat, sanoo Lalu Verkkouutisille.
– Kirkko ei varsinaisesti löytänyt Putinia, koska neuvostoyhteiskunnan purkautumiseen liittyvät tavoitteet aseteltiin Putinin ollessa vielä virkamies Pietarin kaupunginhallinnossa.
Valtakautensa alussa presidentti Putin ei tuonut uskonnollisuuttaan mitenkään esille, eivätkä konservatiiviset arvot muutenkaan korostuneet. Lalu muistuttaa, että vuosituhannen alussa Venäjää eivät juuri järkyttäneet esimerkiksi Tatu-lauluduon yhteydessä käytetyt viittaukset lesbiaaniseen suhteeseen – olkootkin, että tuo nuorten naisten intiimi suhde ja julkinen suuteleminen taisi olla teeskentelyä ja markkinointitemppu.
Patriarkan isä kastoi Putinin
Patriarkka Kirill on Venäjän ortodoksisen kirkon henkilöitymä, ja kiistatta suuri vallankäyttäjä. Hänestä ilmestyi syksyllä 2023 arkkipiispa Tapio Luoman teologisen erityisavustajan Juha Meriläisen kirjoittama kirja Putinin alttaripoika (Otava). Putinin alttaripojaksi Kirilliä on kutsunut katolisen kirkon johtaja, Paavi Franciscus.
– Venäjän ortodoksisella kirkolla ja sitä edeltäneellä Bysantin kirkolla on pitkä perinne, jota kuvaillaan joko pejoratiivisesti kesaropapismiksi tai idealistisesti sinfoniaksi. Kirillin ajattelussa tämä suhde toteutui erittäin hyvin, jopa paremmin kuin Bysantissa tsaarin Venäjällä. Silloin suhde kärsi, kun Pietari I eli Pietari Suuri lakkautti kirkon itsenäisen hallinnon ja teki kirkosta omien vahvan valtion tavoitteidensa mukaisen uskontoviraston, Petteri Lalu selventää.
– Kirill halusi ehdottomasti välttää tätä kiinteää suhdetta valtioon. Nykyinen asetelma, jossa kirkko ei ole juridisessa suhteessa valtioon, mutta jota kuunnellaan, on todennäköisesti hänen mielestään ideaalinen. Erityisen tärkeää on päästä vaikuttamaan lainsäädäntöön – koska lainsäädäntö on pakottavaa.
Patriarkka Kirill vihittiin piispaksi jo vuonna 1976. Vuodesta 1989 hän toimi Venäjän ortodoksisen kirkon yhteiskuntasuhteista vastaavan osaston johdossa. Ennen Neuvostoliiton hajoamista Kirill myös piti yhteyttä tiedustelupalvelu KGB:iin. Neuvostoliiton hajoamisesta lähtien hänellä on ollut selkeä visio siitä, että kirkon tulee toimia tavalla, joka estäisi yhteiskunnan moraalisen romahtamisen Neuvostoliiton jälkeensä jättämässä tyhjiössä. Pietarilaisen Kirillin isä ja isoisäkin olivat ortodoksipappeja, ja Kirillin isä on todennäköisesti kastanut nuoren Vladimir Putinin.
Tämä tuskin kuitenkaan selittää Putinin ja Kirillin erityisiä välejä. Sellaisia ei välttämättä edes ole olemassa, arvioi Supon erikoistutkija Lalu.
– Toimiva työsuhde voisi olla erityisiä välejä parempi kuvaus. Olennaisempaa Putin nykyisen ortodoksisen katu-uskottavuuden kannalta on, että hänet on kastettu.
Patriarkka Kirill on ollut Putinin kannalta mies paikallaan. Mutta jos hän ei olisi sitä ollut, ei hänen johtamansa instituutio voisi nyt yhtä paksusti eikä hän itse välttämättä olisi enää patriarkka.
– Kirillin henkilöllä ei ole merkitystä. Seuraava Moskovan patriarkka voi olla häntä huomattavasti vanhoillisempi, Lalu huomauttaa.
Venäjän ortodoksisen kirkon suhde valtioon näkyy yhä enemmän ortodoksikirkkoa ja sen asemaa suosivassa lainsäädännössä. Esimerkiksi jo vuonna 2016 esitetyssä ns. Jarovaja-lakipaketissa rajoitettiin uskonnon harjoittamista kirkollisten tilojen ulkopuolella ja hankaloitettiin näin muiden tekemää lähetystyötä.
Laajentumishaluja Afrikassa
Samalla ulkovenäläisten suojeleminen on keskeinen osa Kremlin hallinnon suosimaa ja Venäjän ortodoksikirkon oppeihin jo Bysantin ajoista kuulunutta Russkij Mir -ajattelua. Nyt uusi lakiehdotus kaavailee, että ulkomailla asuvien Venäjän kansalaisten olisi pakollista luovuttaa itsestään biometriset tunnistetiedot lähetystöissä ja konsulaateissa.
Varsinaisesti uutta laajentumishalua ei Venäjän ortodoksikirkko ole Petteri Lalun näkemyksen mukaan osoittanut. Näin on ollut aina.
– Venäjän ortodoksinen kirkko lähtee siitä, että sillä on ortodoksisessa diasporassa eli patriarkaattien kanonisen alueen ulkopuolella samanlainen toiminnan vapaus kuin Konstantinopolin ekumeenisella patriarkaatilla.
Lisäksi: nykyisessä tilanteessa Ekumeeninen patriarkka Bartolomeos on myöntänyt itsenäisyyden Ortodoksiselle kirkolle Ukrainassa, joka perustettiin kun Ukrainan ortodoksiset kirkot riitaantuivat keskenään ja osan tulkitaan yhä kuuluvan Moskovan patriarkaattiin. Ukrainassa on siis Ukrainan ortodoksinen kirkko sekä Ortodoksinen kirkko Ukrainassa.
Tässä tilanteessa Venäjän ortodoksinen kirkko katsoo, että se voi toimia samoin. Osittain tästä syystä se laajentaa toimintaansa Afrikkaan Aleksandrian patriarkaatin alueelle.
Taustalla kummittelee myös jo pidemmän aikaa kytenyt oppiriita Konstantinopolin patriarkaatin ja Moskovan patriarkaatin välillä. Konstantinopolin patriarkaatti ei ole suostunut tuomitsemaan samaa sukupuolta olevien ihmisten välisiä suhteita. Tämä voi osaltaan liittyä siihen, miten Venäjän ortodoksinen kirkko on ottanut hampaisiinsa erityisesti homoseksuaalisuuden. Kiistoja on syventänyt myös Krimin valtaaminen ja sodan lietsominen Itä-Ukrainassa vuodesta 2014 alkaen. Ukrainassa ortodoksikirkko on jakautunut kahtia ja Kiovan patriarkka Filaret lausuikin syksyllä 2014 pistävästi, että Putiniin on mennyt saatana.
– Sota haittaa laajemmin Venäjän ortodoksikirkon ekumeenisia suhteita erityisesti lännen kirkkoihin. Kirkkojen maailmanneuvostossa, jossa on globaali edustus, on kuitenkin törmätty samaan ilmiöön kuin kansainvälisissä järjestöissä – kaikille maailman valtioille ja kirkoille Venäjän toiminta ei ole samanlainen moraalinen shokki kuin läntisille ja varsinkin eurooppalaisille maille.
Myös Suomessa on kourallinen pieniä ortodoksiseurakuntia, jotka kuuluvat Venäjän ortodoksikirkon alaisuuteen. Helsingissä niitä on kaksi, ja tiettävästi yksi Turussa ja yksi Porissa. Ne ovat pääsääntöisesti ilmoittaneet, että eivät hyväksy Venäjän täysmittaisia hyökkäystoimia Ukrainassa.
Asia käy ilmi Petteri Lalun ja Itä-Suomen yliopiston käytännöllisen teologian professori Pekka Metson tieteellisestä artikkelista, joka julkaistiin vuoden alussa.
Täsmennys 23.1. klo 17.47: Korjattu Ortodoksinen kirkko Ukrainassa kirjoitusasua ja täydennetty Ukrainan eri ortodoksisten kirkkojen suhdetta.
