Kuvan lapset eivät liity Suomen oikeustapaukseen. Marssivat koululaiset on kuvattu Jeiskin kaupungissa. / Telegram / BublikRomanEisk

Näin venäläiset lapset marssivat päiväkotien järjestämässä sotilasparaatissa

Vanhempien kerrotaan ommelleen lapsille univormut.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäläiset lapset osallistuivat lauantaina päiväkotien järjestämään sotilasparaatiin Jeiskin kaupungissa, joka sijaitsee Venäjän Krasnodarin aluepiirissä.

Asiasta kertoo uutissivusto Meduza.

Jeiskin aluekuvernööri Roman Bublikin mukaan tapahtuma kantoi nimeä ”Me olemme suurten voittajien lastenlastenlapsia”. Hän on jakanut kuvia ja videoita (jutun alla) paraatista Telegram-kanavallaan.

Paraati järjestettiin paikallisella stadionilla. Lapset marssivat yhdessä opettajien kanssa sotilasunivormuihin pukeutuneina vanhempien seuratessa tapahtumaa katsomosta.

Roman Bublik kertoo Telegram-kanavallaan, että paraatia valmisteltiin kuukauden ajan. Lapset opettelivat marssimaan, ja heidän vanhempansa ompelivat univormut.

– Lasten paraatimme järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Olemme erittäin iloisia ja ylpeitä siitä, että tämä loistava perinne on aloitettu Jeiskissä. Olen varma, että järjestämme tämän paraatin vuosittain, Bublik toteaa.

Venäjällä pantiin alulle viime helmikuussa vetoomus lasten militarisoimisen estämiseksi. Yli 40 000 ihmistä on allekirjoittanut sen.

Perinteinen Voitonpäivän paraati on määrä järjestää Moskovassa toukokuun 9. päivänä.

Moskovan sanotaan tehneen poikkeuksellisen päätöksen ja peruneen Voitonpäivän sotilasparaateja alueellisissa pääkaupungeissa. Verkkouutiset kertoo asiasta tässä jutussa.

Virallisesti syyksi on kerrottu turvallisuushuolet sodan takia. Asiantuntijoiden mukaan syynä on kuitenkin pikemminkin Venäjän asevoimien paha pula panssarivaunuista ja haluttomuus tuoda julki Ukrainan taisteluissa aiheutuneita kalustotappioita.

Venäjän diktaattori Vladimir Putin on rakentanut Voitonpäivän juhlallisuuksien kautta kulttia toisen maailmansodan ympärille. Virallinen Venäjä on pyrkinyt kirjoittamaan historiaa uudestaan ja pyyhkimään pois ikäviä asioita, kuten Josif Stalinin julmuudet ja Neuvostoliiton ja natsi-Saksan yhteistyön sodan alussa. Venäjä on myös valjastanut narratiivinsa osaksi Ukrainan vastaista sotaprogandaa.

 

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)