Väite löi taatusti Timo Soinin ällikällä. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov oli kuvannut Moskovassa pitämässään puheessa keskusteluja ulkoministeri Soinin kanssa. Ja että ”he olisivat iloisia, jos Venäjä liittyisi tähän keskukseen”.
Elettiin lokakuuta 2017. Kyseinen Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskus oli aloittanut kuukautta aiemmin toimintansa Helsingissä. ”Venäjä sanoo Suomen haluavan Venäjän mukaan Helsingin hybridikeskukseen – Soini kiistää Lavrovin väitteet”, otsikoi Yle.
Teija Tiilikainen työskenteli tuolloin vielä Ulkopoliittisen instituutin johtajana eikä muista suoralta käsin tapausta. Mutta kyllä – tässä jos missä oli kyse hybridivaikuttamisesta.
Miltä kuulostaa, jos Venäjä olisi tänä päivänä mukana keskuksen toiminnassa?
– On päivänselvää, ettei Venäjä millään mittarilla soveltuisi tähän muottiin.
Nykypäivä haastattelee Teija Tiilikaista marraskuun loppupuolella 2023 tilanteessa, jossa Venäjällä oli ryhdytty päästämään maahanmuuttajia Suomen itärajalle. Suomi valmistautui sulkemaan koko itärajan.
Tiilikainen on toiminut hybridikeskuksen johtajana vuodesta 2019 lähtien. Perustamisvaiheessa 2017 mukana oli yhdeksän maata – Suomi mukaan lukien – mutta sittemmin jäsenvaltioiden määrä on kasvanut 35:een. Keskukseen voivat liittyä kaikki EU- ja Nato-maat.
Tällä hetkellä ulkopuolella on enää Albania. Sen lippu puuttuu komeasta lippurivistöstä hybridikeskuksen neuvotteluhuoneen seinustalla. Henkilöstöä on 40. Määrä on enemmän kuin nelinkertaistunut keskuksen perustamisajoista.
Ei mikä tahansa virasto
Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskus sijaitsee Helsingissä, mutta kyseessä ei ole mikä tahansa virasto. Eduskunnan hyväksymä lakiteksti saattaa hämmentää. Hybridikeskuksella on Suomessa ”lainsäädännöllinen koskemattomuus”. Toimitilat ovat ”loukkaamattomat”, kuten myös sen arkisto. Keskus on lisäksi ”vapautettu kaikista välittömistä veroista”.
Äkkiseltään voi syntyä mielikuva, että hybridikeskus olisi lainkouran ulottumattomissa. Tulkinta on kuitenkin väärä.
Mistä tässä on oikein kyse?
– Tällä (lainsäädännöllinen koskemattomuus) ei ole käytännössä isoa roolia meidän toimintojen säätelijänä. Taustalla on pyrkimys turvata se, että kun olemme kansainvälinen toimija, pystymme toteuttamaan tehtäväämme eikä isäntämaan lainsäädännöllä voitaisi lähteä tätä ohjailemaan. Naton osaamiskeskuksissa on käytössä vastaavia linjauksia, ja tässä on otettu mallia sieltä. Some-palstoilla on toki herännyt kielteisiä tunteita, kun yksittäisiä kohtia on nostettu esiin.
– On totta, että kun olemme suomalaisen julkisuuslainsäädännön ulkopuolella, meiltä ei voi pyytää tietoa emmekä ole velvollisia vastaamaan tietopyyntöihin. Palkoista maksamme kyllä veroja – suomalaiset työntekijät tänne Suomeen ja lähetetyt työntekijät omiin maihinsa. Meillä on täällä töissä 16:tta eri kansallisuutta.
Hybridikeskusta perustettaessa Naton apulaispääsihteeri Arndt Freytag von Loringhoven totesi Venäjän olevan sen ”pääkohteita”. Miten paljon keskitytte Venäjään ja miten sen osuus on muuttunut?
– Toki seuraamme tiettyjä valtioita, mutta pyrimme ennen kaikkea hahmottamaan uhkia ja sitä, miten erilaisia hybridikeinoja käytetään. Hybridivaikuttamiseen liittyy usein harhaanjohtamiselementtejä – kiinnitetään huomio johonkin, mutta pääasiallinen tapahtuma onkin jossain toisaalla. Tästä esimerkkinä voisi mainita, miten Venäjä pyrki tekemään Natosta syntipukkia ennen hyökkäystä Ukrainaan. Keskusta perustettaessa Venäjä-painotteisuus hybridimaailmassa oli jo iso, mutta nyt olemme enenevässä määrin analysoineet myös Kiinan toimintatapoja.
Ukraina, kaasuputkivaurio, Lähi-itä, itäraja – onko Venäjällä näissä kaikissa sormensa pelissä?
– Venäjä on tällä hetkellä tyytymätön kansainvälispoliittiseen rooliinsa ja haikailee paluuta suurvaltavetoiseen maailmaan, jossa sillä olisi oikeus etupiireihin. Aina ei voida suoraan osoittaa, että Venäjällä olisi sormensa pelissä. Selvää kuitenkin on, että Venäjä hyötyy siitä, että tulee uusia konflikteja ja huolenaiheita, jolloin Ukraina saattaa jäädä vähemmälle huomiolle.
Miten hyvin tai huonosti Suomen lainsäädäntö on varautunut tällä hetkellä hybridivaikuttamiseen?
– Meillä on kymmenen vuoden ajan uudistettu systemaattisesti lainsäädäntöä tältä osin. Suomalainen kokonaisturvallisuusmalli perustuu siihen, että emme puolusta tätä maata vain aseilla, vaan tarvitsemme myös kattavan huoltovarmuusjärjestelmän sekä yhteiskuntana sitä paljon puhuttua resilienssiä eli kriisinkestävyyttä. Olemme säätäneet lakeja liittyen strategisiin omistuksiin ja hankintoihin.
– Toki on vaikea sanoa, etteikö meillä olisi lainsäädännössä minkäänlaisia aukkoja, joita voitaisiin käyttää hyväksi. Hybridivaikuttamisen koko toimintamalli kun perustuu juuri siihen, että etsitään haavoittuvuuksia ja sitä, mihin ei olla varauduttu. Olisi tietysti hyvä, että itse löytäisimme ajoissa nuo aukot ja kykenisimme ne tukkimaan. Teknologiaan liittyen tässä käydään varmasti kilpajuoksua.
Tätä hybridivaikuttaja tavoittelee
Pitääkö hybridivaikuttamiseen reagoida maltilla vai tiukasti? Kumpi pelaa enemmän vaikuttajan pussiin?
– Kumpaakin toimintatapaa tarvitaan. Malttia ja harkintaa tarvitaan, koska hybridivaikuttamisen tavoite on usein saada meidät tekemään hätiköityjä ja itsellemme epäedullisia ratkaisuja. Niiden pitäisi perustua kuitenkin oikeaan tilannekuvaan. Tiukkuutta ja päättäväisyyttä tarvitaan siinä, että kykenemme ennalta ehkäisemään tulevaa. Luomaan pelotetta ja viestimään, että olemme valppaina ja varautuneita vastatoimiin. Itärajan tapahtumien osalta oli tärkeää, että Suomi oli tähän varautunut ja keskustelu lainsäädäntöön tarvittavista muutoksista oli jo käyty.
Mihin Venäjä itärajalla oikein pyrkii?
– Hybridioperaatioiden yleisenä päämääränä on aiheuttaa epävakautta, ruokkia kansalaisten turvattomuuden tunnetta, aiheuttaa epäluottamusta oman maansa hallitukseen ja sen toimintakykyyn sekä jakaa kansalaisyhteiskuntaa. Maahanmuutto on teema, johon liittyy vahvoja tunteita. Ellei Itärajalle löydetä ratkaisuja, tällaista operaatiota käynnissä pitämällä erilaiset ääri- ja vastakkaiset mielipiteet saattavat vallata alaa.
Mainitsit pyrkimyksen luoda vastakkainasettelua suomalaisten välille. Miten kykenemme tunnistamaan eri tilanteissa, että kyse on hybridivaikuttamisesta?
– Demokraattisissa maissa on selvää, että meillä on erilaisia mielipiteitä, joita kuullaan ja sovitellaan yhteen. Hybridivaikuttamisessa käytetään hyväksi teemaa, jonka tiedetään herättävän vahvoja tunteita. Tähän valjastetaan mukaan some-kanavia, kärjistetään ja polarisoidaan entisestään, jolloin intensiteetti ei ole enää kotikutoista. Voimme vastata tähän haasteeseen avoimella tiedonvälityksellä. Tuomalla rakentavan kokonaiskuvan tähän keskusteluun.
– Esimerkiksi itärajaan liittyen tärkeää on, että meillä ihmiset ymmärtävät ja heille on kerrottu, että tässä ei ole kyse maahanmuutosta eikä turvapaikanhausta sanan varsinaisessa merkityksessä. Kyse on ilmiön välineellistämisestä, mikä tarkoittaa, että tämä on yhtä härskiä maahanmuuttajien hyväksikäyttöä kuin rajaturvallisuuden loukkaamistakin.
Miten Venäjä on onnistunut vuosien saatossa hybridivaikuttamisessa?
– Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Venäjä ryhtyi ylläpitämään Suomesta mielikuvaa tällaisena erityisenä naapurina. Aika paljon meilläkin kansallisessa keskustelussa puhuttiin siitä, miten pitkä itäraja yhdistää meitä ja luo yhteisiä intressejä. Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja käytimme suvereenia oikeuttamme liittyä Natoon, muutuimme yhdessä yössä vihamieliseksi valtioksi. En halua lähteä syyllistämään ketään, mutta varmasti meillä oli mukavampi uskoa erityissuhteeseen ison naapurimme kanssa kuin että naapuri vain itsekkäästi hyödyntää meitä omien intressiensä mukaisesti.
Natossa ”iso pohdinta” vitosartiklasta
Olet perehtynyt myös Naton toimintaan ja olit mukana laatimassa ulkoministeriön Nato-selvitystä 2017. Onko Natossa nykyisin varauduttu siihen, että myös hybridioperaatiot voisivat laukaista viidennen artiklan käytön?
– Natossa on käynnissä iso pohdinta siitä, mikä vitosartiklan tulkinta pitäisi olla. Mitkä tämän päivän maailmassa olisivat sellaisia kriisejä, jotka voisivat laukaista kollektiivisen puolustuksen. Niin Naton kuin EU:nkin yhteiseen puolustukseen tai avunantoon liittyvien artiklojen olemassaolo pohjautuu YK:n peruskirjan muotoiluun aseellisesta hyökkäyksestä sellaisena uhkana, joka oikeuttaa valtiot käyttämään voimaa itsepuolustukseen. Molemmissa organisaatioissa käydään pohdintaa siitä, kuinka tuota YK:n peruskirjan kohtaa pitäisi tulkita tämän päivän olosuhteissa.
– Jos katsotaan Naton viidettä artiklaa, siinä on kirjaus, mutta myös henki. Jos tämän päivän olosuhteissa jonkinlaisella muulla hyökkäyksellä voidaan saada yhtä paljon inhimillistä kärsimystä ja tuhoa aikaan toisessa valtiossa kuin perinteisellä aseellisella hyökkäyksellä, tästä voi syntyä perustelu. Natossa on jo julistettu, että vakava kyberisku voi laukaista viidennen artiklan käytön. Askelia uuden tulkintakäytännön syntymiseksi on jo otettu.
Juttu on julkaistu myös 29.12.2023 ilmestyneessä Nykypäivä-lehdessä