Tammikuussa 1945 Filippiineillä taistelevat amerikkalaisjoukot olivat vaikean valinnan edessä: keisarillisen Japanin armeija oli murentumassa, mutta sen linjojen takana oli edelleen vangittuna satoja Yhdysvaltain sotilaita.
Kenraali Douglas MacArthur pelkäsi, että pahamaineiselle Cabanatuan leirille sijoitetut vangit teloitettaisiin japanilaisten vetäytyessä. Leirille oli siirretty vankeja, jotka olivat liian heikkoja tai sairaita tehdäkseen pakkotöitä.
Amerikkalaiset päättivät käynnistää riskialttiin pelastusoperaation, johon osallistui Ranger-erikoisjoukkojen lisäksi muun muassa filippiiniläisiä sissitaistelijoita. Noin tuhat sotilasta kuljetettiin rekoilla yli 40 kilometriä rintamalinjan taakse.
Itse hyökkäysvaihe alkoi tammikuun 30. päivänä hämäyksellä, jonka yhteydessä matalalla lentänyt P-61-yöhävittäjä kaarteli vankileirin yllä ja kiinnitti japanilaisvartijoiden huomion. Hyökkäysjoukko siirtyi samalla asemiin huomaamatta.
Filippiiniläisjoukot valtasivat myös leirin lähellä sijainneen sillan, mikä esti vahvistusten lähettämisen alueelle. Yksi amerikkalaiskomppania hyökkäsi vankileirin pääportin läpi japanilaisupseerien parakkeihin. Toinen komppania suuntasi kohti leirin laidalle sijoitettuja konekivääripesäkkeitä ja vankitorneja, jotka tuhottiin alle minuutissa.
Vain kaksi sotilasta kuoli hyökkäyksen aikana. Vankileiriltä pelastettiin yhteensä 552 sotavankia, joista suuri osa kärsi aliravitsemuksesta ja sairauksista.
Entisen vankileirin raunioilla oli jälleen liikennettä viime lauantaina, jolloin paikalla järjestettiin veteraanijärjestöjen kokoontuminen. Muistotilaisuudessa puhunut Yhdysvaltain ilmavoimien eversti Larry Card totesi veteraaneille, ettei operaation onnistumisesta ollut etukäteen varmuutta.
– Sotilaat ajattelivat, että kyseessä saattoi olla heidän viimeinen päivänsä. Silti kaikki sanoivat jälkikäteen, että se oli sen arvoista, Card sanoi Stars & Stripes -julkaisun mukaan.