Näin USA vakoilee Pohjois-Koreaa – ”tankintappajat” kutsutaan tarvittaessa apuun

Yhdysvallat on huolissaan Pohjois-Korean ydinaseohjelmasta ja haluaa torjua sen luoman uhkan.

Yhdysvaltain ilmavoimien lentokoneet suorittavat tehtäviä ja harjoituksia kellon ympäri Korean niemimaan taivaalla. Pohjois-Korean kasvaneiden provokaatioiden myötä lentäjät ja muu henkilöstö joutuvat keskittymään entistä kovemmin, kertoo Fox News.

– Sen myötä havainnointikykymme on kohonnut. Meidän on varmistettava, että teemme asiat oikein, koska jotain on aina tekeillä, sanoo eversti James Brotree.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Monet koneet nousevat ilmaan Soulin eteläpuolella sijaitsevasta Osanin lentotukikohdasta. Osan on muun muassa päivitettyjen U-2-tiedustelulentokoneiden tukikohta. U-2-koneet keräävät tietoa Pohjois-Korean hallinnon toimista. Yleensä lentoja tehdään kaksi kertaa päivässä.

– Me suoritamme päivittäiset tehtävämme ja ylläpidämme valmiuttamme, kertoo U-2-laivueen komentaja, everstiluutnantti Todd Larsen.

Tukikohdassa on myös F-16-hävittäjäkoneita ja ”tankintappajiksi” kutsuttuja A-10 Warthog (pahkasika) -maataistelukoneita. Mikäli tiedustelukoneet havaitsevat ongelmia, apu on lähellä.

Varsinkin A-10 Warthog -koneet ovat osallistuneet tositoimiin eri taistelualueilla. Kone on suunniteltu erityisesti tukemaan yhdysvaltalaisia maajoukkoja sekä hyökkäämään vihollisen maakohteiden kimppuun.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Fox Newsin haastattelemat upseerit kertovat, että he eivät odota saavansa käskyä ennaltaehkäisevän iskun suorittamiseksi. Upseerit kertovat kuitenkin olevansa valmiita siihen, jos Pohjois-Korea provosoi liikaa.

Tilanne niemimaalla on kiristynyt viime aikoina. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump totesi huhtikuun alussa, että mikäli Kiina ei ryhdy toimiin Pohjois-Korean ydinaseohjelman lopettamiseksi, Yhdysvallat on valmis toimimaan yksin uhan torjumiseksi.

Pohjois-Korean arvellaan tekevän tässä kuussa kuudennen ydinkokeensa tai laukaisevan pitkän matkan ohjuksen. Tämä on lisännyt huolta USA:n mahdollisesta ennaltaehkäisevästä iskusta.

Mainos