Ukrainan asevoimat palauttaa Venäjän joukoille kuuden venäläissotilaan ruumiit ja saa vastineeksi kaksi sotavangiksi jäänyttä ukrainalaista sotilasta.
Kyiv Independent -lehden mukaan kyseessä on harvinainen ja epävirallinen vaihto Ukrainan ja Venäjän asevoimien välillä.
Kummankin osapuolen upseerit ovat sopineet siviilineuvottelijoiden välityksellä vaihdon tapahtuvan pian.
Vaihto on tarkoitus tehdä Kiovan itäpuolella sijaitsevan Rusanin kaupungin lähellä. Alueella on käyty kovia taisteluita Venäjän aloittaman laajan sotilasoperaation alusta alkaen.
Alueella on merkitsemätön yhteishauta, jossa makaa useiden venäläissotilaiden ruumiita. Ukrainalaiset pelastustyöntekijät ja sotilaat ovat kaivaneet ylös kuusi ruumista suunniteltua vaihtoa varten.
Kuolleiden venäläissotilaiden kerrotaan kuuluneen taisteluosastoon, jonka Ukrainan joukot tuhosivat väijytyksessä aiemmin.
Kiova on ollut Venäjän pääkohde pitkään. Maanpuolustuskorkeakoulu (MPPK) kertoi maanantaisessa tilannekatsauksessaan, että Venäjän joukot ovat jatkaneet pääkaupunki Kiovan operaatiosuunnalla paikallisia hyökkäyksiä. Ukrainan asevoimat on kuitenkin onnistunut torjumaan nämä hyökkäykset. Venäjän kerrotaan nyt ryhmittävän tuliyksiköitä Kiovan ympäristöön.