Keskusrikospoliisin (KRP) rikostarkastaja Mika Ihaksinen kertoo Henkirikoksen uhrien läheiset ry:n (Huoma) blogissa, kuinka KRP:n omaispoliisi toimii yhteyshenkilönä tutkijoiden ja uhrin omaisten välillä.
Ihaksinen toimii KRP:ssä henkirikoslinjalla tutkinnanjohtajana ja on lisäksi kansallisen uhrintunnistusyksikön (Disaster Victim Identification DVI) päällikkö. Aina kun paljastuu kuolintapaus, jossa on syytä epäillä rikosta, suoritetaan poliisitutkinta.
Tapaninpäivänä 2004 Kaakkois-Aasiassa tapahtuneen tsunamin uhrien tunnistus oli suuri ja haastava operaatio, jonka seurauksena Suomessa viranomaistyötä kehitettiin monella tapaa. KRP:ssä aloitettiin tuolloin omaispoliisitoiminta, joka on osa kansallisen uhrintunnistusyksikön toimintaa.
– Omaispoliisitoiminnan on tarkoitus varmistaa, että surmansa saaneen henkilön omaiset saavat aina tarvitessa kiinni sellaisen henkilön, joka osaa antaa ajantasaista tietoa rikoksen selvittämisestä tai vaikkapa kadonneen tunnistamisesta. Uhrin omaiselle nimetään yksi poliisi, jonka toimii yhteyslinkkinä tutkijoiden ja omaisten välillä. KRP:ssä omaispoliisi ei osallistu tutkintaan, vaan toimii ainoastaan välittäjän roolissa omaisten ja tutkijoiden välillä ja on tavoitettavissa koko tutkintaprosessin ajan virka-ajoista riippumatta, Blogissa kerrotaan.
Suurin osa Suomessa tapahtuvista henkirikoksista selvitetään paikallisilla poliisilaitoksilla, joissa yhteydenpidosta omaisiin huolehtii monesti tutkinnanjohtaja. Huoman tietojen mukaan omaispoliisitoimintaa sovelletaan kuitenkin joillain suurilla poliisilaitoksilla.
– Malli omaispoliisitoimintaan (Family liaison officer, FLO) on otettu Iso-Britanniasta, ja sitä käytetään jollain tavoin muun muassa kaikissa Pohjoismaissa.
Omainen kuulee faktat ennen mediaa
Uhrin omaisilla on laajempi tiedonsaantioikeus kuin medialla, mutta joskus tutkinnanjohtajan on rajattava tiedonsaantia tutkinnallisista syistä. Ihaksinen kertoo, että tilanteita joudutaan arvioimaan aina tapauskohtaisesti.
– Poliisi voi välittää vain varmennettuja tietoja, eikä saa antaa omaiselle epävarmaa tietoa tai kertoa epäilyksiä, joilla ei ole todisteita. Rikosaiheisia nettisivustoja ja muuta mediaa virkavelvollisuus ei rajoita, joten omainen saattaakin törmätä mediassa tietoihin, joita poliisi ei ole antanut ja mitkä eivät perustu varmennettuihin tosiasioihin, blogissa todetaan.
Esimerkkinä Ihaksinen mainitsee kouluampumiset ja Thaimaan tsunamin, joiden yhteydessä poliisi ei voinut julkaista uhrien nimiä ennen kuin henkilöt oli varmuudella tunnistettu. Monesti media kuitenkin kaivaa esille omista lähteistään tietoja (esimerkiksi osallistujaluetteloita) ja julkaisee ne ennen poliisia.
– Omaisesta voi tuntua epäoikeudenmukaiselta, että poliisi tällä tavoin rajaa tiedonsaantia, mutta tarkoitus on olla aiheuttamatta tarpeetonta kärsimystä, joka voisi syntyä esimerkiksi virheellisistä vainajan tunnistamisesta tai vääristä syytöksistä. Viimeistään oikeuteen mennessä omaisella on oikeus tutustua poliisin tekemiin tutkintapöytäkirjoihin. Media ja muut tietoa haluavat saavat haltuunsa niin sanotun julkisuuskappaleen, joista julkisuuslain vaatimat arkaluonteiset ja yksityiset tiedot on peitetty.
Ihaksisen mukaan monesti yksi tärkeimmistä asioista on sujuva tiedonkulku poliisin ja uhrin omaisten välillä, jotta omaiset kokevat asioiden menneen hyvin.
– Tärkeää ei siis ole vain antaa tietoa, vaan myös auttaa omaista ymmärtämään syitä poliisin toimintatapojen taustalla. Merkittävintä kuitenkin on omaisen hätää ja surua ymmärtävä myötätuntoinen kohtaaminen.