Kokoomuksen kansanedustaja Saara-Sofia Sirénin mukaan hallitus haluaa houkutella Suomeen lisää korkeakoulutettuja asiantuntijoita ja saada myös ulkomaille muuttaneet huippuosaajat palaamaan kotimaan työmarkkinoille.
Puoliväliriihessä päätettiin laskea niin sanottujen avainhenkilöiden lähdeveroa 32:sta 25 prosenttiin, laajentaa veroetua paluumuuttajiin ja sujuvoittaa asiantuntijoiden maahantuloprosesseja.
Sirénin mukaan ratkaisut ovat elintärkeitä talouskasvulle ja Suomen osaajapulan ratkaisemiseksi.
– Talouskasvu tarvitsee tekijänsä, mutta Suomen väestö vanhenee. On aivan selvää, että tarvitsemme korkean osaamistason työntekijöitä ulkomailta. Kilpailu näistä avainhenkilöistä on kovaa, ja yksi tapa pärjätä on parantaa taloudellisia kannustimia. Siksi avainhenkilöiden lähdeveroa lasketaan 32 prosentista 25 prosenttiin, Sirén sanoo tiedotteessa.
Avainhenkilön lähdeveroa voidaan soveltaa progressiivisen veron sijasta silloin, kun työntekijä saapuu Suomeen työskentelemään erityisasiantuntemusta vaativissa tehtävissä vähintään 5 800 euron kuukausipalkalla. Hallitus päätti laajentaa avainhenkilön lähdeveroa myös paluumuuttaviin Suomen kansalaisiin.
– Meillä on paljon suomalaisia, jotka ovat lähteneet ulkomaille kerryttämään arvokasta työkokemusta ja verkostoja. Tahdomme houkutella myös heitä palaamaan ja antamaan panoksensa Suomen uudelle nousulle, Sirén toteaa.
Hallitus päätti myös käynnistää työn työsuhdekannustinjärjestelmien parantamiseksi. Tarkoituksena on kartoittaa työsuhdeoptioiden ja muiden osakepohjaisten kannustimien verotuksen nykytilaa ja muutostarpeita. Tavoitteena ovat Euroopan parhaat työsuhdekannustinjärjestelmät.
– Kannustimien lisäksi asiantuntijoiden maahantulon prosessien on oltava kunnossa. Riihessä vahvistettiin päätös kehittää yhden luukun periaatetta. On tärkeää, että osaajat pääsevät hoitamaan kaikki maahantuloon liittyvät velvollisuudet yhdessä paikassa ja mahdollisimman sujuvasti, Sirén sanoo.