PAMin lakkovahti arkistokuvassa. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Näin Suomessa lakkoillaan tällä viikolla

Työnseisaukset alkavat tiistaina.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Useat ammattiliitot järjestävät tällä viikolla lakkoja eri puolilla Suomea. Lakot alkavat tiistaina Pohjois-Suomessa ja jatkuvat keskiviikkona Länsi-Suomessa.

Lakoista ovat ilmoittaneet ammattiliitto Pro, Teollisuusliitto, Rakennusliitto, Palvelualojen ammattiliitto PAM ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL.

Teollisuusliitto on ilmoittanut useista lakoista tiistaina 7. marraskuuta. Lakot järjestetään 19 toimipaikassa Lapin ja Oulun vaalipiireissä. Keskiviikkona lakkoja järjestetään kymmenessä toimipisteessä Varsinais-Suomen vaalipiirissä.

Teollisuusliiton lakot eivät koske hätätyötä, eivätkä sellaista työtä, joka on välttämätöntä hengen ja terveyden turvaamiseksi. Teollisuusliitto noudattaa vuorokauden pituisissa lakoissa mahdollisuuksien mukaan vähintään neljän päivän ilmoitusaikaa.

Ammattiliitto Pro on ilmoittanut järjestävänsä vuorokauden työnseisauksen yhteensä 13 työpaikalla keskiviikkona 8. marraskuuta. Lakko koskee Varsinais-Suomessa sijaitsevia erikseen nimettyjä työpaikkoja.

Työnseisaus koskee työvuoroja, jotka alkavat 8. marraskuuta keskiyön ja 9. marraskuuta keskiyön välillä.

Teollisuusliitto ja Pro järjestävät torstaina lakkoja Itä-Suomessa.

Rakennusliitto aikoo aloittaa muiden SAK:n jäsenliittojen tavoin korkeintaan päivän mittaiset ulosmarssit tiistaina 7. marraskuuta Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa. Myös ammattiliitto JHL aikoo järjestää poliittisten lakkojen sarjan Pohjois-Suomen ja Oulun alueella tiistaina.

Viikon aikana poliittisia lakkoja järjestetään myös Varsinais-Suomessa ja Itä-Suomessa.

SAK ja sen jäsenliitot ilmoittivat työtaistelutoimista viime viikolla. Liitot luonnehtivat alkavia päivän lakkoja ”viimeiseksi varoitukseksi, jolla haetaan oikeudenmukaista linjaa”. Tarkoituksena on ottaa kantaa hallituksen työmarkkinauudistuksia vastaan.

– En spekuloi sillä, mitä tämän jälkeen voi tapahtua. Sen ennusteen kuitenkin annan, että nykymenolla olemme ajautumassa laajamittaiseen yhteiskunnalliseen konfliktiin ja ilmapiirin kärjistymiseen. Sen moottorina toimii yksipuolinen, epäreilu ja työntekijän näkökulmasta ylimielinen politiikka, jonka voittajat lasketaan yhden käden sormilla, SAK:n Jarkko Eloranta sanoi tiedotustilaisuudessa.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)