Nuoret suomalaiset ovat vahvasti sitoutuneita Suomeen ja valmiita tekemään kovasti töitä, kertoo Perheyritysten liiton Taloustutkimuksella teettämä laaja nuorisotutkimus.
15–35-vuotiaista suomalaisista 53 prosenttia on täysin sitä mieltä, että he ovat valmiita työskentelemään lujasti, jotta he saisivat itselleen ja perheelleen entistä paremman elintason. Kaikkiaan samansuuntaisesti ajattelevia on 87 prosenttia nuorista.
Yrittäjyys kiinnostaa nuoria. 44 prosenttia on täysin tai jokseenkin samaa mieltä väittämästä ”minua houkuttelee ajatus, että perustaisin oman yrityksen”. Kaikkein myönteisimmin yrittäjyyteen suhtautuvat alle 20-vuotiaat.
Enemmistö nuorista pitää tärkeänä, että he saavat vakituisen työpaikan. Vielä tätäkin tärkeämpää nuorille on, että he pystyvät vaikuttamaan siihen, mitä työpaikalla tehdään, ja että työajasta voi sopia joustavasti elämäntilanteen mukaan.
Nuorille merkittävää on myös se, että yritys, jossa he työskentelevät, maksaa veronsa Suomeen ja työllistää ihmisiä pääosin Suomessa.
Vaikka nuoren sukupolven mielestä asiat eivät nyky-Suomessa ole parhaalla mahdollisella tolalla, enemmistö (54 prosenttia) uskoo, että kymmenen vuoden päästä Suomi on parempi paikka asua ja elää kuin nyt. Selvä enemmistö nuorista tuntee itsensä ennen muuta suomalaiseksi. Jos nuoret voisivat vapaasti valita asuinmaansa, yli 70 prosentin valinta olisi Suomi.
Enemmistö nuorista ei pidä vanhempaa sukupolvea itsekkäänä omien etujen ajajana. Nuorista 36 prosenttia on kuitenkin täysin tai jokseenkin sitä mieltä, että vanhempi polvi ajattelee liikaa itseään eikä nuorempia polvia.
Tuntemukset heijastuvat myös päätöksentekoon: selvä enemmistö on sitä mieltä, että äänestäminen kuuluu kaikille äänestysikäisille. Silti viidennes nuorista olisi valmis rajaamaan äänestämisen vain työikäisen väestön oikeudeksi. Eniten näin ajattelevia on miehissä (26 prosenttia) ja perussuomalaisten (43 prosenttia) ja pienpuolueiden (49 prosenttia) kannattajissa.
Itse nuoret uskovat parhaiten voivansa vaikuttaa yhteiskunnan kehitykseen äänestämällä (34 prosenttia), omalla aktiivisuudellaan ja osallistumalla järjestötoimintaan ja politiikkaan (26 prosenttia) ja tekemällä töitä (24 prosenttia).