Toisinaan poliittinen päättäjä kohtaa tilanteen, jossa on syytä odottaa paljon vastustusta. Epäsuositut muutokset ovat tällaisia.
Kriittiseen kansalaispalautteeseen vastaaminen on ikävää, raskasta ja vain harvoin palkitsevaa.
Demokratiassa piilee sekin mahdollisuus, että epäsuosittuja muutoksia ei kansalaispaineen takia toteuteta. Kannattaa siis pitää huolta siitä, että kansalaispainetta ei pääse syntymään, muun muassa tukahduttamalla asiasta käytävää kansalaiskeskustelua. Ei kansalaiskeskustelua, ei vastarintamobilisaatiota.
Tällaisten tilanteiden varalta on tehokkaasti toimivia keinoja, joilla odotettavissa olevia iskuja voi vähentää ja estääkin.
Seuraava keino on yleisessä tiedossa, mutta siihen turvaudutaan harvoin. Kiinnijäämisen riski on kohtalokas: kukaan poliitikko ei halua paljastua kaksinaamaiseksi.
Poliitikko voi pistää viranomaiset töihin tavalla, jonka tarkoitettuna oheistuotteena on oman reformin toteuttaminen mahdollisimman vähällä tarpeella julkisuudessa perustella muutosta tai vastata asiasta nousseeseen arvosteluun.
Jokainen kaipaa työrauhaa, myös poliitikko.
Poliitikko voi, välikäsiä hyväksikäyttäen, teettää muutosaikeista kantelun jollekin viranomaiselle.
Viranomainen ei yleensä voi kieltäytyä ottamasta toimialansa asiaa tutkittavakseen.
Poliitikko ei tietenkään itse voi nimellään kannella ajamastaan asiasta viranomaiselle. Siihen tarvitaan bulvaani, joka ei paljasta isäntäänsä.
Viranomaiskiinnostus kannattaa varmistaa etukäteen.
Poliitikon kannattaa valita kannaltaan mahdollisimman suotuisa viranomainen. Ei kaikilla viranomaisilla suinkaan ole keskenään täysin yhdenmukaisia arvoja ja tavoitteita. Eri viranomaisia keskenään peluuttamalla poliitikko voi edistää tavoitteitaan. Pitää valita kannaltaan hyödyllisin viranomainen.
Mitä hyötyä tällaisesta on?
Ainakin poliitikko voittaa menettelyllä aikaa. Se on kriittinen tekijä politiikassa.
Seuraava repliikki tyrehdyttää lähes kaiken keskustelun:
”Asia on viranomaisen tutkittavana, eikä tutkinnan aikana ole soveliasta, että me kommentoisimme asiaa mitenkään.”
Tämä liki vapauttaa poliitikon vastuusta ajamansa asian perustelemisesta. Nyt hänen ei tarvitse vastata myöskään muutosta arvosteleville, ainakaan heti.
Viranomaisessa tutkittavana olevaa asiaa ei sovi kommentoida katsomosta. Ei viranomaisia tule ulkopuolelta neuvoa hoitamaan virkavelvollisuuksiaan. Eihän yleisöllä edes ole edellytyksiä suositella viranomaisille kannanottoja.
Tutkinnan päätyttyä luotettava viranomainen sitten ilmoittaa:
”Asia on kunnossa.”
Vallitsevan kulttuurin oloissa tämä ilmoitus riittää.
Viranomaisten perustelut kannanotoilleen ovat toisinaan olemattomia: yleensä riittää, että kerrotaan lopputulos.
Tällä harhautuksella poliitikko saisi muutoksen toteutettua minimaalisella osallistumisella kriittiseen kansalaiskeskusteluun.
Mitään keskusteltavaa ei oikeastaan pääse edes syntymään.
Työrauha on täydellinen.
Ensin on liian aikaista ja sitten on liian myöhäistä.
Ensin, eli tutkinnan aikana, on sopimatonta puhua asiasta, kun se kerran on keskeneräisenä viranomaisen tutkittavana.
Tutkinnan jälkeen puolestaan on jo liian myöhäistä, kun viranomainen jo on todennut asian ongelmattomaksi.
