Kiinassa työskentelevät pohjoiskorealaiset tekevät kaikkensa saadakseen lisätuloja ennen kuin heidän on pakko palata kotiin Pohjois-Korealle asetettujen kansainvälisten pakotteiden sanelemana.
YK määräsi viime joulukuussa Pohjois-Korean palauttamaan kotimaahan kaikki ulkomaille lähetetyt työntekijät, jotka tuottavat maalle ulkomaanvaluuttaa. Yhdysvallat ilmoitti viime perjantaina uusista pakotteista, joiden tavoitteena on saada Pohjois-Korea luopumaan ydinase- ja ohjusohjelmistaan.
Pohjois-Korea on lähettänyt vuosien ajan työntekijöitä ulkomaille. Heidän pitää maksaa iso osa ansioistaan Kim Jong-unin hallinnolle, jonka uskotaan rahoittavan niillä ydin- ja ohjusohjelmiaan.
Suuriin osa väestä on lähetetty Kiinaan ja Venäjälle. Vaikka monet Kiinassa työskentelevät pohjoiskorealaiset ovat palanneet kotiin, maahan jääneet yrittävät tienata peruspalkkansa päälle lisätuloja ennen kuin heidät palautetaan Pohjois-Koreaan, kertoo Radio Free Asia.
Työntekijät ja työnjohtajat jakavat ylimääräiset rahat salaa keskenään ja pitävät ne kokonaan itsellään.
Heidän säännölliset kuukausiansionsa on ilmoitettu Pohjois-Korean viranomaisille. Hallinnon ottaman siivun jälkeen käteen jäävän rahan määrä ei ole suuri.
– Siksi he pyytävät, että kiinalaiset työnantajat antaisivat heidän tehdä ylitöitä kahdeksantuntisten työvuorojen jälkeen. Siten he voivat kasvattaa henkilökohtaisia tulojaan, kertoo nimettömänä esiintyvä lähde.
– Kiinalaiset työnantajat ovat tietoisia pohjoiskorealaisten työntekijöiden vaikeasta tilanteesta, joten heidän annetaan hankkia ylimääräisiä tuloja 2-3 kuukauden ajan ennen kotiin paluuta.
Kiinassa työskentelevät pohjoiskorealaiset ansaitsevat kuukaudessa noin 700–800 juania (90–102 euroa). Käteen jää kuitenkin ainoastaan 400–500 juania (51–64 euroa), koska osa rahoista pitää luovuttaa Pohjois-Korean viranomaisille.
– Olisi huono juttu, jos Pohjois-Korea saisi selville työntekijöiden lisätienesteistä. Johtajat ja työntekijät haluavat kuitenkin epätoivoisesti lisätuloja, joten he toimivat yhdessä ilman ongelmia, lähde toteaa.