Tilastokeskuksen kokeellisen Tulorekisterin palkat ja palkkiot -tilaston mukaan elokuussa 2024 palkka- ja palkkiotulojen mediaani oli 3224 euroa, kun vuotta aikaisemmin se oli 3085 euroa kuussa.
Alin neljännes palkka- ja palkkiotuloja saaneista sai 2251 euroa tai vähemmän. Ylin neljännes sai 4468 euroa tai enemmän.
Mediaani tarkoittaa järjestetyn ryhmän keskimmäistä havaintoa. Puolet tarkastelun kohteena olevasta ryhmästä ansaitsee mediaania enemmän ja puolet mediaania vähemmän. Kaikki tuloerät ilmoitetaan bruttoina eli niistä ei ole pidätetty veroja eikä sosiaalivakuutusmaksuja.
Palkka- ja palkkiotulojen mediaani on suurimmillaan kesä- ja heinäkuun aikana. Tämä johtuu pääosin siitä, että lomarahat maksetaan tyypillisesti näinä kuukausina. Kesäkuussa 2023 mediaani kasvoi poikkeuksellisen paljon. Tämä johtuu siitä, että kyseisenä vuonna maksettavat poikkeuksellisen suuret sopimuskorotukset tulivat maksuun monella sopimusalalla kesäkuussa. Lisäksi vuonna 2023 laajasti maksettavat kertaerät ajoittuivat monella sopimusalalla kesäkuulle.
Palkkatulonsaajien palkkojen ja palkkioiden mediaani oli 3255 euroa elokuussa 2024, mikä oli 4,6 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Samana aikana palkkatulonsaajien määrä laski 1,2 %. Miesten mediaanitulo nousi 6,1 prosenttia 3620 euroon ja naisten nousi 3,7 prosenttia 3012 euroon elokuussa 2024 vuoden takaiseen verrattuna. Samana aikana miespalkkatulonsaajien määrä laski 1,2 % ja naispalkkatulonsaajien määrä laski 1,1 %.
Tulorekisterin palkat ja palkkiot -tilastossa oli elokuussa noin 2 518 000 tulonsaajaa, jotka saivat palkka- tai palkkiotuloja. Näistä palkkatulonsaajia oli 2 373 000, palkkiotulonsaajia 55 500 sekä yrittäjiä tai maatalousyrittäjiä 90 200.
Palkkiotulonsaajaksi on luokiteltu tulonsaajat, jotka ovat saaneet pelkästään palkkiotuloja ja yrittäjiksi tai maatalousyrittäjiksi tulonsaajat, joiden palkka- ja palkkiotuloista yli puolet ovat YEL:in tai MYEL:in alaisia.





