Verkkouutiset

Näin paljon hittibiisillä tienaa – nuori muusikko paljastaa tulojaan

Spotify tuottaa Miro Palokallion mukaan niin heikosti, että rahoja ei kannata edes nostaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tekijänoikeuskorvaukset eli teostomaksut ovat edelleen musiikintekijöiden suurin tulonlähde, sanoo muusikko Miro Palokallio.

– Radiosoitto tuo rahat, hän sanoo Nykypäivä-lehdessä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Palokallio kertoo Nykypäivässä, paljonko Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeen ensimmäinen hitti tuotti hänelle. Palokallio on säveltänyt ja sanoittanut kappaleen Älä tartu mun siipiini, joka julkaistiin joulukuussa 2012.

Loppuvuonna 2012 vajaan kuukauden aikana kappale ehti soida Ylen kanavilla yhteensä 40 kertaa. Yksi soittokerta valtakunnallisella kanavalla, kuten YleX:llä, tuottaa lauluntekijälle korkeimmillaan runsaat 20 euroa.

Kun Teosto kesäkuussa 2013 maksoi vuotuisen tilityksensä, Palokallio tienasi näistä soitoista noin 1 000 euroa. Siihen päälle tulivat vielä Gramexin soittajakorvaukset. Seuraavan vuoden aikana kappale soi Ylellä lisää, ja Radio Nova soitti sitä 150 kertaa.

Palokallio laskee, että Älä tartu mun siipiini tuotti hänelle useita tuhansia euroa, mutta ei kuitenkaan kymmeniä tuhansia.

Spotify ei lyö leiville

Suoratoistopalvelu Spotifyn tuotot jäävät Palokallion mukaan niin pieniksi, että niillä ei ole merkitystä.

Vuonna 2008 avattua Spotify-palvelua käyttää yhtiön oman ilmoituksen mukaan 75 miljoonaa ihmistä. Heistä 20 miljoonaa maksaa kuukaudessa kymmenen euron käyttömaksua, loput kuuntelevat ilmaiseksi. Ilmaispalvelun käyttäjille Spotify soittaa laulujen välillä mainoksia.

Spotifyn liikevaihto on noin miljardi euroa vuodessa. Yhtiö sanoo, että se pitää 30 prosenttia itse ja maksaa loput musiikintekijöille sen mukaan, kuinka monta kertaa näiden kappaleita on kuunneltu.

Nyrkkisääntö on, että kun yksi ihminen kuuntelee yhden kerran yhden kappaleen, Spotify maksaa musiikintekijälle noin puoli senttiä. Spotify itse ilmoittaa, että summa liikkuu välillä 0,6–0,84 Yhdysvaltain senttiä.

Suomalaisartisti Anssi Kela laski vuosi sitten, että hän saa Levoton tyttö -kappaleesta 0,35 senttiä. Tosin tästä on jo vähennetty levy-yhtiön osuus. Pieneltä artistilta levy-yhtiö ottaa välistä jopa yli 90 prosenttia, mutta Kelan sopimuksessa todennäköisesti noin puolet.

Älä tartu mun siipiini oli joulukuun alussa soinut Spotifyssa 354 212 kertaa. Jos yksi soitto tuottaa puoli senttiä, laulu on tuottanut rahaa reilut 1 500 euroa. Levy-yhtiölle jää suurin osa – Palokallio ei paljasta tarkkaa jako-osuutta – ja yhtyeen viisi jäsentä jakaa keskenään jäljelle jääneet sataset.

– Summa on niin pieni, että en ole kertaakaan edes nostanut levy-yhtiöstä rojalteja, Palokallio sanoo.

Rojalti tarkoittaa musiikintekijän saamaa korvausta, jonka levy-yhtiö maksaa myydyistä levyistä. Se sisältää yleensä myös latausmyynnin esimerkiksi iTunes-palvelusta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)