Matkailu on lähtenyt elpymään monessa Euroopan kohteessa. Matkailukysynnän elpyminen on vahvasti sidoksissa kansainvälisten ja kansallisten koronarajoitusten ja -suositusten purkamisen lisäksi edellytettäviin terveysturvallisuustoimenpiteisiin ja saavutettavuuden palautumiseen.
Kansainvälistä matkailua edistävä Visit Finland uskoo Saksan, Ison-Britannian, Ruotsin ja muiden matkailun lähimarkkinoiden palautuvan ensimmäisenä.
Matkailijat ja matkanjärjestäjät etsivät nyt kohteita, joihin on helppoa ja turvallista matkustaa. Useimmiten matkailijat lähtevät etsimään sopivia kohteita lähialueilta. Visit Finland on kääntänyt katseensa lähimarkkinoihin, joista Ruotsi on uusi avaus pitkän tauon jälkeen.
– Uusi ja suuri potentiaali matkailullisesti on naapurissamme, Ruotsissa. Kohdistamme markkinointia uusiin kohderyhmiin, joiden uskomme kiinnostuvan Suomesta. Meidän tulee näyttää ruotsalaismatkailijoille uusia, trendikkäitä ja jännittäviä kohteita, että erotumme Ruotsin omasta tarjonnasta, kertoo Visit Finlandin Ruotsin markkinavastaava Heli Saari tiedotteessa.
Lokakuussa alkavalla kuluttajakampanjalla sekä monipuolisella PR-työllä tavoitellaan niin sanottuja edelläkävijöitä sekä vastuullisuudesta kiinnostuneita nuorempia sukupolvia.
Saksa rokkaa, Venäjä sakkaa
Saksassa rokotekattavuus on korkea ja matkustushalu vahvaa. Saksassa keväällä tehdyn matkailututkimuksen mukaan lomat ovat monille tärkeämpiä kuin koskaan ja reilulle kymmenelle prosentille saksalaisista Suomi kuuluu seuraavan kolmen vuoden aikana harkittaviin matkakohteisiin.
Saksalaiset matkanjärjestäjät ovat osoittaneet kasvavaa kiinnostusta turvallisena luontokohteena tunnettua Suomea kohtaan.
Saksassa Visit Finlandilla on käynnissä iso matkailukampanja, joka sisältää neljä teemaa: revontulet, mökkiloma, kiertomatkat sekä ulkoilma-aktiviteetit. Tuotevalikoima on valittu nykytilanteeseen sopivaksi ja inspiroivaksi.
Matkailutilastojen kärjessä ennen koronaa keikkunut Venäjä ei Visit Finlandin mukaan kansallisista rajoituksista johtuen tule vielä loppuvuonna palaamassa entiselle tasolle.
Venäjältä Suomeen matkustaminen vaatii edelleen erikseen määritellyn välttämättömän syyn, jos matkustajalla ei ole Suomen hyväksymää rokotesarjaa. Suomen terveysviranomaiset eivät ole hyväksyneet Venäjän Sputnik-rokotetta toisin kuin Viro ja Unkari, joten ainakaan toistaiseksi isot matkailijavirrat eivät pääse palaamaan itärajan suunnalta.
Paluu entiseen hidasta
Kaukomarkkinoiden odotetaan palautuvan hitaammin matkustusrajoitusten ja karanteenikäytäntöjen vuoksi. Myös työmatkailu palautuu vapaa-ajan matkailua selkeästi myöhemmin.
– Saavutamme tämänhetkisen arviomme mukaan pandemiaa edeltävän tason vuonna 2023 eurooppalaisten matkailijoiden osalta. Suomelle tärkeiden kaukokohteiden kuten Japanin ja Kiinan markkinat palautuvat pandemiaa edeltävälle tasolle myöhemmin, arviolta 2024-2025, toteaa Visit Finlandin matkailutilastoista ja -tutkimuksista vastaava Katarina Wakonen.
– Pandemian etenemiseen liittyy kuitenkin hyvin paljon epävarmuutta, ja Suomen tulee varautua myös siihen mahdollisuuteen, että palaamme vuoden 2019 tasolle vasta vuonna 2025. Matkailu on jo lähtenyt käynnistymään monessa Euroopan maassa, ja hitaammin rajoituksiaan purkavat tulevat menettämään markkinaosuuksiaan, Wakonen jatkaa.
Visit Finlandissa toivotaankin, että matkustamista Suomeen helpotetaan. Matkailun huippuvuotena 2019 Suomen matkailuvienti oli 5,3 miljardia, ja se nousi Suomen palveluviennin veturiksi yli kymmenen prosentin osuudella.
Matkailuviennin vähentyminen vaikuttaa suoraan Suomen palveluviennin määrään vaikuttaen koko palveluviennin kehitykseen. Matkailutoimiala oli 2,7 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta vuonna 2019.