Näin jihadisteja naamioidaan turvapaikanhakijoiksi: ISIS on saanut haltuunsa tuhansia passeja

Tiedustelulähteiden mukaan ISIS-järjestö on saattanut saada haltuunsa valtavat määrät tyhjiä Irakin, Syyrian ja Libyan passeja.

Länsimaisiin tiedustelulähteisiin viittaavan Welt am Sonntagin mukaan ISIS-järjestö on saattanut saada haltuunsa jopa kymmeniä tuhansia aitoja tyhjiä passeja valtaamiltaan alueilta Syyriasta, Irakista ja Libyasta.

Lehden mukaan passeja voidaan jakaa Eurooppaan turvapaikanhakijoiden joukossa pyrkiville terroristeille. Asiasta kertoo Saksan The Local.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Esimerkiksi kaksi vielä toistaiseksi tunnistamatonta Pariisi terrori-iskujen tekijää oli tullut EU-alueelle väärennettyjen syyrialaisten passien turvin.

ISIS on lisäksi alkanut käydä kauppaa väärennetyillä passeilla. Passeista maksetaan mustan pörssin kaupassa jopa 1 500 euroa kappaleelta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

”Eurooppaan tarkistamatta matkustavien ihmisten suuri määrä on turvallisuusriski”, EU:n rajavalvontavirasto Frontexin johtaja Fabrice Leggeri kommentoi.

Hänen mukaansa esimerkiksi Syyrian tilanne on sisällissodan takia niin kaoottinen, ettei aidoilta vaikuttavienkaan passien kohdalla voida olla varmoja siitä, että niiden myöntäjä on oikeasti viranomainen.

Yhdysvaltojen tiedustelu on jo aiemmin kertonut ISIS:n saaneen todennäköisesti haltuunsa passikoneen ja laatikoittain tyhjiä passeja syyrialaisista passitoimistoista.

Mainos