Suomen uusi maa- ja metsätalousministeri on keskustan pertunmaalainen Jari Leppä.
Oikeusministeri on nyt kokoomuksen mäntyharjulainen Antti Häkkänen.
Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministerinä aloittaa perussuomalaisten helsinkiläinen Sampo Terho.
Uudet ministerit nimitettiin tehtäviinsä perjantaina presidentin esittelyssä.
Tämän jälkeen he vannoivat kaksi sormea Raamatulla virkavalan ”minä X X lupaan ja vannon kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä, että minä virassani noudatan perustuslakeja ja muita lakeja sekä toimin oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti kansalaisten ja yhteiskunnan parhaaksi” ja tuomarinvalan ”minä X X lupaan ja vannon Jumalan ja hänen pyhän evankeliuminsa kautta, että minä parhaan ymmärrykseni ja omantuntoni mukaan kaikissa tuomioissa tahdon tehdä ja teen oikeutta niin köyhälle kuin rikkaallekin ja tuomitsen Jumalan ja Suomen valtakunnan lain ja laillisten sääntöjen mukaan: etten koskaan minkään varjolla lakia vääristele enkä vääryyttä edistä sukulaisuuden, lankouden, ystävyyden, kateuden ja vihan tahi pelon tähden taikka lahjan ja antimien tahi muun syyn takia, enkä syytöntä syylliseksi taikka syyllistä syyttömäksi tee. Minä en myöskään ennen tuomion julistamista enkä sen jälestä ilmaise oikeutta käyville enkä muille niitä neuvotteluita, joita oikeus suljettujen ovien takana pitää. Kaiken tämän tahdon täyttää ja täytän uskollisesti, rehellisenä ja totisena tuomarina, ilman kavaluutta ja juonia, niin totta kuin Jumala minua auttakoon ruumiin ja hengen puolesta”.
Valtioneuvoston jäseniä on nimitysten jälkeen 17.
Nimitysten jälkeisessä lyhyessä tiedotustilaisuudessa Jari Leppä totesi, että tavallinen suomalainen talonpoika on nyt nimitetty maa- ja metsätalousministeriksi. Antti Häkkänen korosti ministereiden olevan tässä maailmanajassa monella tavalla yleisministereitä ja ”meillä on aika kova vastuu” koko hallituksen onnistumisesta. Sampo Terho sanoi kulttuuria kansakunnan sieluksi ja lupasi puuttua nuorisojärjestöjen valtionapuihin.
Vastuut muuttuivat
Oikeusministerin tehtäviä hoiti aiemmin työ- ja oikeusministerinä Jari Lindström (ps.). Hän jatkaa työministerinä.
Sampo Terholle siirtyivät Eurooppa-asiat ulkoministeri Timo Soinilta (ps.) ja urheilu- ja kulttuuriasiat Sanni Grahn-Laasoselta (kok.).
Maa- ja metsätalousministerin tehtävät siirtyivät Jari Lepälle ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselta (kesk.).
Muutoksien yhteydessä myös omistajaohjaus siirtyy pääministeri Juha Sipilältä (kesk.) elinkeinoministeri Mika Lintilälle (kesk.).