Italian Institute of International Political Studies ISPI:n raportin mukaan EU-maiden asema Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa – niin kutsutulla MENA-alueella – on heikentynyt noin 15 vuotta. Vielä vuonna 1995 EU:n, sekä monen Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maiden johtajat julistivat strategiaa euro-välimerellisen kumppanuuden luomisesta, jonka päämääränä oli alueellisen rauhan ja vakauden kautta synnyttää vapaakauppa-alue vuoteen 2010 mennessä. Sen eteen tehtiin kuitenkin vain vähän.
MENA-alueen maiden rakenteelliset ongelmat: työttömyys, epätasa-arvo, korruptio, laittomuus ja heikot valtioinstituutiot johtivat syviin poliittisiin kriiseihin, jotka purkautuivat vuoden 2011 arabikeväänä. Sekään ei ratkaissut ongelmia, ja koronapandemia sekä pahenevat ympäristöongelmat johtivat humanitaariseen kriisiin.
Nyt alue on vielä vähemmän integroitunut kuin vuonna 1995. Afrikan Sahelin alueen viidestä valtiosta neljässä sotilasjuntta on noussut valtaan viimeisen kolmen vuoden aikana. Koko Pohjois-Afrikassa valtioinstituutiot ovat haurastuneet ja talouskehitys taantunut viimeisen 15 vuoden aikana globaalin maailmanjärjestyksen heikkenemisen ja kilpailevien ulkoisten toimijoiden takia.
Royal United Services Institute RUSI:n asiantuntijoiden mukaan YK:n ja länsimaiden joukot taistelivat Pohjois-Afrikassa niitä uhkaavia terroristisoluja vastaan mutta eivät pystyneet ratkaisemaan alueen maiden sisäisiä poliittisia ristiriitoja. Maille annettu apu kytkettiin usein edistymiseen sukupuolten välisessä tasa-arvossa ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksissa, mikä aiheutti yleistä tyytymättömyyttä näissä maissa ja johti avun etsimiseen muualta, kuten Moskovasta.
Kreml tarjosi auliisti työkalujaan kapinallisia vastaan liittämättä apuaan rajoituksiin maiden sisäpolitiikassa. Se sopi maiden johdon lisäksi myös merkittävälle osalle väestöstä.
Esimerkiksi toukokuussa 2021 terroristi- ja kapinallisryhmien riivaaman Malin vallankaappaus johti suhteiden katkaisemiseen Ranskan kanssa ja vallankumousjohdon hakemaan sotilaallista tukea sen sijaan venäläiseltä palkkasotilasryhmä Wagnerilta. Sen jälkeen Britannia ja muut maat vetivät rauhanturvaajansa maasta ja Malin juntta lopetti koko YK:n MINUSMA-operaation päättyneeksi.
Venäjä hyötyy Pohjois-Afrikan poliittisesta epävakaudesta edistäen sitä disinformaatiokampanjoillaan, joissa väestön keskuudessa levitetään menestyksellisesti sekä Venäjä-myönteistä että lännen vastaista propagandaa.
Venäjä ei ole alueen ainoa toimija: Arabiemiraatit, Saudi-Arabia, Qatar ja Turkki pyrkivät lisäämään vaikutustaan siellä. Ne ovat valmiita suuriin poliittisiin ja taloudellisiin investointeihin ja samalla tuomaan turvallisuutta. Samalla ne tarjoavat alueen itsevaltiaille tietä ulos kansainvälisestä ja alueellisesta eristämisestä.
Vaikka EU yhä asemoi itsensä globaaliksi tekijäksi, se todellisuudessa etääntyy eteläisistä naapureistaan. Brysselin pitäisikin asiantuntijoiden mielestä oppia aiempien integraatiostrategioiden virheistä ja kehittää ja tarjota Pohjois-Afrikalle uusia aloitteita.
Presidentti Barack Obaman aloittama Yhdysvaltain vetäytyminen alueelta vaikeuttaa tätä, koska EU ei pysty tarjoamaan maille yhtä vahvoja turvatakuita, ja EU:n puutteet johtajuudessa ja sisäinen hajanaisuus heikentävät sen toimien koordinointia ja tehoa, jolloin sen lupauksiin ei luoteta.
