Näin eteni Suomen ja Viron hallitusten yhteiskokous

Pääministereiden keskusteluiden pääaiheeksi nousi Euroopan komission esitys EU:n budjetista.

Suomi ja Viro pitivät molempien maiden satavuotisjuhlien kunniaksi yhteisen hallitusten välisen juhlakokouksen Tallinnassa tänään maanantaina.

Suomen hallitus vieraili Tallinnassa pääministeri Juha Sipilän (kesk.) johdolla ja tapasi Viron pääministeri Jüri Rataksen johtaman hallituksen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Valtioneuvoston tiedotteen mukaan pääministereiden kahdenvälisten keskusteluiden pääaiheeksi nousi Euroopan komission toukokuun alussa antama esitys EU:n seuraavaksi rahoituskehykseksi vuosille 2021-2027.

Pääministeri Juha Sipilän mukaan komission ehdotuksessa on huomioitu Suomen keskeisiä prioriteettejä ja se muodostaa realistisen pohjan neuvotteluille.

– Parannettavaa kuitenkin riittää. Esimerkiksi budjetin kokonaistaso on melko korkea suhteessa linjauksiimme. Neuvotteluiden kuluessa on löydettävä hyvä tasapaino maksujemme ja saantojemme välille, pääministeri Sipilä sanoi.

Viron pääministeri Jüri Ratas arvioi, että budjettineuvotteluista tulee pitkät ja vaikeat. Hänen mukaansa Viro on valmis harkitsemaan maksuosuutensa kasvattamista.

– Vahva, vakaa ja tulevaisuuteen suuntautunut EU, joka pyrkii parantamaan kansansa hyvinvointia, on tärkeä Virolle. Se tarkoittaa, että haluamme lisää Eurooppaa – emme vähemmän, Ratas totesi.

Suomi ja Viro pitävät komission esityksessä hyvänä esimerkiksi lisäsatsausta tutkimukseen ja kehitykseen EU:n talouskasvun tukemiseksi, sekä muuttoliikkeen, rajavalvonnan ja puolustusyhteistyön kehittämistä. Molempia maita huolettavat maatalous- ja koheesiotukiin kohdistuvat leikkauspaineet.

Poimintoja videosisällöistämme

Ministereiden välisissä tapaamisissa olivat esillä myös esimerkiksi Suomen ja Viron yhteiset liikennehankkeet. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) ja Viron liikenneasioista vastaavan talous- ja infrastruktuuriministeri Kadri Simsonin tapaamisen pääasiana oli Rail Baltica -ratayhteys ja Suomen mahdollinen laajempi osallistuminen hankkeeseen. Lisäksi ministerit keskustelivat Helsingin ja Tallinnan välisestä rautatietunnelista ja jatkotoimia arvioivan työryhmän työstä.

Suomen ja Viron hallitukset sopivat juhlakokouksessa konkreettisista toimista maiden välisen yhteistyön tiivistämiseksi. Fyysisiä ja digitaalisia yhteyksiä kehitetään parantamalla liikenne- ja energiaverkkoja sekä digitaalista tiedonvaihtoa. Maat lisäävät myös yhteistä kulttuurivientiä ja helpottavat koulutusalan kansainvälistä markkinointiyhteistyötä.

Suomi ja Viro hakevat valtioneuvoston kanslian tiedotteen mukaan vauhtia talouskasvuun myös EU:sta. Suomi ja Viro sopivat, että ne toimivat entistä tiiviimmin yhdessä ja pyrkivät voimistamaan EU:n kestävää talouskasvua edistämällä esimerkiksi kauppaa, kiertotaloutta, Euroopan digitaalistrategiaa sekä sisämarkkinoiden toimintaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Mainos